8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava

Alueelle osoitetaan yhteensä 54 uutta omakotitonttia sekä tontteja yhtiömuotoiselle pientalorakentamiselle, kuten rivi- tai paritaloille. Lisäksi osoitetaan julkisten lähipalvelurakennusten korttelialue uutta päiväkotia varten. Alueelle osoitetaan lisäksi lähivirkistysalueita ja laajemmat puustoiset alueet säilytetään.
Suunnittelualue liitetään uudella kokoojakadulla (Näppilänkaarre) Viialantiehen. Uusi alue liittyy vanhaan Hauralan alueeseen Hemmiläntien kautta, mutta pääosa ajoneuvoliikenteestä ohjataan suoraan Viialantielle. Virkistysalueille osoitetaan jalankululle ja pyöräilylle reittejä.
Suunnittelualueen pinta-ala on noin 18,3 ha ja kokonaisrakennusoikeus noin 26 600 kem2. Alueen uudeksi asukasmääräksi on arvioitu n. 380 asukasta. Alueen katuja ja kunnallistekniikkaa on tarkoitus alkaa rakentamaan vuonna 2027.
| Käsittelyvaiheet | Nähtävillä |
| Osallistumis- ja arviointisuunnitelma | 28.2 – 29.3.2024 |
| Luonnos | 12.6 – 11.8.2024 |
| Ehdotus | 15.10. – 14.11.2025 |
| Hyväksyminen | Kunnanvaltuusto 10.12.2025 §121 |
| Hyväksyminen | Kunnanhallitus 2.3.2026 §49 |
| Voimaan tullut | 11.2.2026 |
Voimaan tullut:
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, kaavakartta
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, selostus
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, rakentamistapaohje, 19.2.2026
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, seurantalomake
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, havainnekuva
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, hulevesiselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, liikennemeluselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, rakennettavuusselvitys
- 8047 Palautekooste, ehdotusvaihe
- 8047 Palautekooste, oas-vaihe
- 8047 Palautekooste, luonnosvaihe
- 8047 Sitarin tilan rakennushistoriallinen selvitys
Hyväksyminen:
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, kaavakartta
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, selostus
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, palautekooste, ehdotusvaihe
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, seurantalomake
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, havainnekuva
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, hulevesiselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, liikennemeluselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, rakennettavuusselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, palautekooste, OAS-vaihe
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, palautekooste, luonnosvaihe
- 8047 Sitarin tilan rakennushistoriallinen selvitys
Ehdotus:
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, kaavakartta
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, selostus
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, palautekooste, luonnosvaihe
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, seurantalomake
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, rakentamistapaohje
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, havainnekuva
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, hulevesiselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, liikennemeluselvitys
- 8047 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, rakennettavuusselvitys
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asemakaava, palautekooste, OAS-vaihe
- 8047 Sitarin tilan rakennushistoriallinen selvitys
Luonnos:
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, kaavakartta
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, selostus
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, osallistumis- ja arviointisuunnitelma
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, palautekooste, OAS-vaihe
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, rakentamistapaohje
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, havainnekuva
- 8045 Hauralan eteläosan 1. asuinalueen asemakaava, hulevesiselvitys