Luonnonsuojelu
Luonnonsuojelun tavoitteena on lajien, elinympäristöjen, luontotyyppien, luonnon monimuotoisuuden ja maisema-arvojen säilyttäminen. Luonnonsuojelu pyrkii ehkäisemään ihmisen aiheuttamia muutoksia luonnontilaisessa ympäristössä ja palauttamaan ihmisen toiminnan tuhoamia ympäristöjä entiselleen. Toisaalta pyritään säilyttämään ihmisen pitkäaikaisen toiminnan aikaansaamia ympäristöjä, joille on muodostunut omaleimainen pienekosysteemi.
Suomessa luonnonsuojelusta määrää luonnonsuojelulaki (9/2023). Luonnon- ja maisemansuojelua ohjaa ja valvoo ympäristöministeriö. Alueellisten elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten tehtävänä on edistää ja valvoa suojelua alueellisella tasolla. Kunnat on velvoitettu edistämään suojelua alueellaan.
Luonnonsuojelun keinoja ovat mm. luonnonsuojelualueiden perustaminen, Natura 2000 -verkosto sekä erityisesti suojeltavien lajien esiintymispaikkojen ja suojeltujen luontotyyppien rajojen määrittäminen. Luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen edellyttää myös laajojen viheraluekokonaisuuksien ja niiden välisten viheryhteyksien säilyttämistä.
Natura 2000 -verkoston tarkoitus on turvata EU:n luontodirektiivin luontotyyppejien ja lajien elinympäristöjen sekä EU:n lintudirektiivin linnustonsuojelualueiden suojelu. Näillä alueilla ei saa heikentää merkittävästi niitä luonnonarvoja, joiden vuoksi alue kuuluu verkostoon. Hankkeet ja suunnitelmat, jotka saattavat vaikuttaa Natura-alueen luonnonarvoihin alistetaan erityiseen vaikutusten arviointiin.
Suomen Natura-alueista 97 % on kansallisilla päätöksillä perustettuja luonnonsuojelualueita tai ne kuuluvat kansallisiin suojeluohjelmiin tai muilla tavoin suojeltuihin alueisiin. Eräiden luontotyyppien ja lajien osalta Natura-verkostoa täydennetään uusilla alueilla.
Lempäälässä sijaitsee kokonaan tai osittain kolme Natura-aluetta.
Ahtialanjärvi on valtakunnallisesti arvokas, rehevä ja matala 159 ha kokoinen lintuvesi. Natura SPA-alueeksi se on luokiteltu vuonna 1998. Alue kuuluu lintuvesien suojeluohjelmaan ja siellä on myös luonnonsuojelulailla suojeltuja luonnonsuojelualueita. Kasvillisuudeltaan edustavan järven saaret muodostavat linnuille tärkeitä pesimäalueita. Muuttoaikana Ahtialanjärvi toimii levähdysalueena monille kahlaajalajeille. Ahtialanjärven kunnostusta ja hoitoa on toteuttanut vuosien ajan kokeellisin ja monipuolisin toimin Lokkisaari ry.
Peräkulo on 26 ha kokoinen alue Lempäälän itäosassa. Natura SAC-alueeksi se on osoitettu vuonna 2015. Alueelta löytyy edustavaa, lähes luonnontilaista kuusivaltaista vanhaa metsää. Siellä on runsaasti maalahopuita ja koivupökkelöitä. Kallioilla valtapuuna on mänty. Puustosta löytyy merkkejä muinoin riehuneista metsäpaloista.
Salmuksen alue on kokonaisuudessaan 364 ha kokoinen, mutta suurin osa siitä sijaitsee Kangasalan puolella. Natura SAC-alueeksi se on osoitettu vuonna 2015. Alueen pohjoisosassa on luonnontilainen keidassuo Koukkurahka, jonka linnusto on edustavaa karujen rämeiden lajistoa. Suon arvoa nostaa myös kasvi- ja perhoslajisto. Salmuksesta alkaa hyvin säilynyt karujen ja kirkasvetisten järvien ketju. Salmuksen pienvesi- ja suoluonnon yhdistelmä on Pirkanmaan parhaimmistoa ja järvialue on luokiteltu valtakunnallisessa pienvesi-inventoinnissa arvokkaaksi.
Lempäälässä on 18 luonnonsuojelulain nojalla suojeltua luonnonsuojelualuetta.
Ahtialanjärvi kuuluu myös lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000-verkostoon. Katso lisätietoja Natura-alueiden kohdalta.
Hennerin kalmistoniemen luonnonsuojelualue on Hauralassa, Pyhäjärven rannalla sijaitseva 1,3 ha suojelualue. Vuonna 1991 perustettu alue koostuu puronvarsiniitystä ja kallioalueista. Viereiseltä pellolta on löydetty kiinteä muinaisjäännös ja niitä on lähiympäristössä muutenkin runsaasti.
Itkosen metsä on perustettu vuonna 2015 ja se sijaitsee Hankajärven eteläpuolella. Alue on kooltaan noin 4,9 ha.
Koipitaipaleen suojelualue on vuonna 2017 perustettu 44,8 ha laajuinen alue Koipijärven ja Höytämönjärven välisellä kannaksella. Koipitaipaleen arvo koostuu metsälehmuksen runsaasta esiintymisestä, lehtometsistä, monipuolisista suotyypeistä ja korpipainanteista sekä vanhoista metsistä. Koipitaipaleen suojelualueella yhdistyy luonnonsuojelu ja alueen vilkas virkistyskäyttö, sillä alueen poikki kulkee Birgitan polku -retkeilyreitistö.
Koukkurahkan suojelualue kuuluu Salmuksen Natura-alueeseen. Katso lisätietoja Natura-alueiden kohdalta.
Maijalan metsä sijaitsee Lempäälän koillisosassa, lähellä Salmuksen Natura-aluetta. Noin 8 ha kokoinen alue on suojeltu vuonna 2015.
Majaniemen metsä on vuonna 2020 suojeltu metsäalue Säijässä. Suojelualueen pinta-ala on noin 4,1 ha.
Pastellin metsä on Innilässä sijaitseva 12,3 ha suuruinen alue, joka on suojeltu vuonna 2010. Kyseessä on runsaslahopuinen kangasmetsä, jonka puusto on vanhaa. Alueen monimuotoisuutta lisäävät järeät, lahovikaiset haavat ja muut vanhat lahot lehtipuut.
Peltolan metsä sijaitsee Hulikankulmalla ja se on suojeltu vuonna 2020. Alue koostuu kolmesta lähekkäin sijaitsevasta osasta, joiden pinta-ala on yhteensä hieman alle 6 ha.
Päivölän lehtometsäalue tunnetaa myös nimellä Linturi-Laurilan lehto. Se on Lempäälän ensimmäinen luonnonsuojelualue, joka suojeltiin jo vuonna 1975. Alue sijaitsee Perälässä, Liponselän itärannalla. Vanha, runsaasti kolohaapoja sisältävä sekametsä on kooltaan 3,5 ha. Kuten nimestä voi päätellä, alueella on myös lehtoa.
Ruokolaisen metsä on vuonna 2013 suojeltu alue Herralassa, Tervajärven luoteispuolella. Alueen pinta-ala on 9,9 ha.
Tapion lehto on lehtoa ja monimuotoisuudelle merkittävää kangasmetsää jalopuineen. Alueen pinta-ala on 1,6 ha ja se on suojeltu vuonna 2024.
Vapaavuoren metsä I ja II on suojeltu vuonna 2020. Tämä 16,7 ha kokoinen alue sijaitsee Säijässä.
Kuokkalan- ja Herralankoski
Rauhoitettu koskiensuojelulain nojalla, joka suojaa alueet uudet vesivoimalaitoksen rakentamiselta.
Luontotyypit ovat ympäristöstään erottuvia maa- tai vesialueita. Kullakin on tietynlaiset, melko yhdenmukaiset ympäristöolot ja niille luonteenomainen lajisto. Luontotyypin syntyyn vaikuttavat muun muassa maa- ja kallioperä, vesiolot ja pienilmasto sekä usein myös ihmisen toiminta. Luontotyyppejä suojellaan luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi ja lajien elinympäristöjen säilyttämiseksi.
Luonnonsuojelulain luontotyyppeihin kuuluvia luonnontilaisia tai luonnontilaiseen verrattavia alueita ei saa muuttaa niin, että luontotyypin ominaispiirteiden säilyminen kyseisellä alueella vaarantuu. Kielto tulee voimaan, kun paikallinen ELY-keskus on päätöksellään määritellyt alueen rajat maastossa.
Lempäälässä on 12 jalopuumetsikkö, jotka ovat saaneet suojelurajauksen.
- Sillanojanlahden jalopuumetsikkö
- Helininlahden jalopuumetsikkö
- Hiltiän jalopuumetsikkö
- Koipitaipaleen jalopuumetsikkö
- Lehtivuoren jalopuumetsikkö
- Merunojan jalopuumetsikkö
- Niinivuoren lehmusmetsikkö
- Putkistonniemen lehmusmetsikkö I
- Putkistonniemen lehmusmetsikkö II
- Saarikonmäen pähkinäpensaslehto
- Tervajärven jalopuumetsikkö
- Uuramonmäen jalopuumetsikkö
Metsälain 1093/1996 10 §:ssä on määritelty elinympäristökuvioita, jotka ovat metsien monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeitä. Näillä tarkoitetaan pienialaisia, ympäristöstä selvästi erottuvia kohteita, joissa kasvillisuus, maastonmuodot tai puusto poikkeaa ympäröivästä metsästä. Kohteet ovat luonnontilaisia tai luonnontilaisen kaltaisia, mistä usein on merkkinä järeät vanhat puut sekä runsas lahopuusto.
Erityisen tärkeiden elinympäristökuvioiden säilyminen on turvattava metsien käsittelyssä. Vastuu tästä on metsänomistajalla sekä hakkuun suunnittelijalla ja toteuttajalla.
Metsälain 10 §:n erityisen tärkeitä elinympäristöjä ovat:
- lähteiden, purojen ja pysyvän vedenjuoksu-uoman muodostavien norojen sekä pienten lampien välittömät lähiympäristöt;
- ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet sekä lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella sijaitsevat letot;
- rehevät lehtolaikut;
- pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla;
- rotkot ja kurut;
- jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät; sekä
- karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat.
Lempäälästä näistä löytyy ainakin
- lähteitä, lampia, noroja, puroja ja tihkupintoja
- lehtokorpia, ruohokorpia ja reheviä korpia
- tuoreita ja kosteita lehtoja
- jyrkänteitä ja kalliojyrkänteitä
- kallioita, louhikkoja/kivikkoja ja pirunpelto
- rämeitä, vähäpuustoisia soita ja tulvaniittyjä/luhtia
Metsälain erityisen tärkeitä elinympäristökuvioita pääsee tarkastelemaan Metsäkeskuksen Metsään.fi -palvelusta.
Lempäälässä on viisi valtion muuta suojelualuetta, joiden yhteenlaskettu pinta-ala on 79,5 ha. Niihin sisältyy luonnonsuojelualueiksi myöhemmin lailla tai asetuksella perustettavat valtion alueita sekä Metsähallituksen päätöksellä suojeltuja alueita.
Metsähallitus on suojellut omalla päätöksellään valtion maita suojelualueina vuonna 2014. Näitä alueita ei vielä ole suojeltu luonnonsuojelulailla, vaan niiden perustamista lakisääteiseksi suojelualueeksi tarkastellaan myöhemmin. Lempäälään sijoittuu osittain kaksi tällaista aluetta
Matalakorpi on 117 ha suuruinen alue Pirkkalan ja Lempäälän rajalla. Noin 2/3 Matalakorvesta sijaitsee Pirkkalan puolella ja noin kolmaosa Lempäälän puolella (35 ha). Alueen kartta (Metsähallitus).
Vuoreksenlammi sijaitsee Lempäälän ja Tampereen rajalla, Vuorekselammin pohjois-, itä- ja etelärannoilla. Suojeltu alue on vajaan 17 ha kokoinen ja reilu 3 ha siitä sijaitsee Lempäälän puolella. Alueen kartta (Metsähallitus).
- Pirunlinna, esihistoriallinen linnavuori Kuljussa (viitoitus Linnajärventieltä)
- Herralanvuoren-Rassalanvuoren kallioalue Sarvikkaantien, Turuntien ja Valtatie 3:n välissä
- Siisjärvenkukkula Siisjärven koillispuolella
Perinnebiotoopit ovat perinteisen karjatalouden muovaamia elinympäristöjä, jotka ovat syntyneet esimerkiksi niiton tai laidunnuksen seurauksena. Jopa vuosisatoja jatkuneen hoidon tuloksena perinnebiotoopeille on muodostunut omaleimainen ja rikas eliölajisto.
Erilaisia perinnebiotooppien luontotyyppejä Suomessa on 40, suurin osa näistä on nykyään äärimmäisen uhanalaisia. Koska perinnebiotoopit ovat syntyneet hoidon seurauksena, myös niiden säilyminen vaatii jatkuvaa hoitoa. Hoidon loppuminen johtaa usein lajiston köyhtymiseen ja luontotyypin häviämiseen umpeenkasvun seurauksena.
Lempäälässä sijaitsevista perinnebiotoopeista suurin osa on yksityisomistuksessa. Kunnan omistuksessa olevilla alueilla on kaksi perinnebiotooppia.
Sarapiston keto
Sarapiston keto on paikallisesti arvokkaaksi perinnebiotoopiksi arvioitu heinäniitty, jossa on osin hakamaisiapiirteitä. Keto sijaitsee Sarapistonmäen muinaismuistoalueella, josta on löydetty rautakautinen hautapaikka. Huomionarvoista kasvilajistoa niityllä edustaa peurankello, aholeinikki, hakarasara, ketoneilikka ja tammi. Keto sijaitsee Pirkkalantien ja Keskukadun kulmassa.
Sarapiston keto on ollut Lempäälän kunnan omistuksessa 1960-luvulta lähtien. Lempäälän ympäristönsuojeluyhdistys ry on aloittanut ketoalueen hoidon vuonna 1994. Lampaat ovat useana vuonna auttaneet kedon hoidossa. Laidunnuksessa pidetään aika-ajoin välivuosia arvokkaan ja uhanalaisen niittykasvillisuuden menestymisen takaamiseksi.
Kaakisen keto
Kaakisen keto on paikallisesti arvokkaasi perinnebiotoopiksi arvioitu pienruohoniitty, joka luetaan myös luonnonsuojelulain mukaiseksi katajakedoksi. Alueella kasvaa pylväsmäisiä katajia. Muuten puustoon kuuluu raitoja, pihlajia, haapoja, koivuja sekä muutamia nuoria kuusia. Huomionarvoista kasvilajistoa edustavat ketoneilikka ja kevätesikko. Tampereentien varressa sijaitseva Kaakisen keto rajautuu ympäröivään asutukseen ja tiehen.
Uusympäristöt ovat ympäristöjä, joissa on merkittäväää perinnemaisemalajistoa, mutta ei kuitenkaan karjatalouteen liittyvää maankäyttöhistoriaa.
Lempäälästä löytyy yksi inventoitu uuselinympäristö.
Sääksjärven radanvarsi
Tampere-Helsinki radan varrella on Sääksjärven kohdalla 800 m pitkä ja 0,35 ha kokoinen alue, joka on luokiteltu valtakunnallisessa perinnebiotooppi-inventoinnissa uusympäristöksi. Huomionarvoista perinnemaisemalajistoa edustavat nuokkukohokki, jänönapila, tummatulikukka, ukontulikukka ja keltamatara (VU).
Luonnonmuistomerkit on rauhoitettu luonnonsuojelulain (9/2023 95 §) nojalla. Suojelun taustalla voi olla kohteen kauneus, harvinaisuus, maisemallinen arvo, tieteellinen merkitys tai joku muu vastaava syy. Luonnonmuistomerkit voivat olla puita, puuryhmiä, siirtolohkareita tai muita luonnonmuodostumia. Niiden vahingoittaminen tai turmeleminen on kielletty. Yksityisellä maalla sijaitsevien luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta ja rauhoittamisen lakkauttamisesta päätöksen tekee kunta.
Rauhoitusta haetaan maanomistajan hakemuksesta tai suostumuksella alla olevalla lomakkeella.
Rauhoituksen lakkauttamista haetaan maanomistajan hakemuksesta tai ELY-keskuksen esityksestä. Lakkauttamista voidaan hakea, jos rauhoitukselle ei ole enää perusteita tai rauhoitus estää yleisen edun kannalta merkittävän hankkeen tai suunnitelman toteuttamisen. Lakkautushakemuksesta on aina hankittava ELY-keskuksen lausunto.
Hakemus yksityisellä maalla sijaitsevan luonnonmuistomerkin
– rauhoittamiseksi
– rauhoituksen lakkauttamiseksi
Hakemuksen yksityismailla sijaitsevien luonnonmuistomerkkien rauhoittamisesta tai sen lakkauttamisesta tulee toimittaa Yhdyskunnan palvelualueen kirjaamoon sähköpostitse yhdyskunta@lempaala.fi tai postitse PL 36, 37501 Lempäälä.
Lempäälässä on 10 luonnonmuistomerkkiä
- Leikkarin kuusi
- Sipilän käärmekuusi
- Hirvi-Simunan luola
- Tyynelän pihakataja
- Nääjärven sypressikatajat
- Vierinkivi
- Vuolteen kivi
- Anniston kataja
- Sääksjärven metsälehmukset
- Pesämänty