Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Paikkatiedot

 

Lempäälän koordinaatit ja korkeudet uudistuvat

 

Mistä koordinaattiuudistuksessa on kyse?

Koordinaatit ja korkeuslukemat ovat pohjana kaikelle kunnassa tapahtuvalle karttoihin, paikkatietoon sekä rakentamiseen liittyvälle toiminnalle.

Tästä syystä Lempäälän kunnassa vaihdamme 28.12.2011 koordinaatti- ja korkeusjärjestelmämme vastaamaan uusia kansallisia järjestelmiä.

Uusi koordinaattijärjestelmämme tulee olemaan eurooppalainen ETRS89, ja koordinaatit esitetään ETRS-GK24 -tasoprojektiossa. Korkeudet puolestaan vaihdamme N2000-järjestelmän mukaisiksi.

Uusimme Lempäälän koordinaatit ja korkeudet, jotta yhteistyö paikkatietojen saralla Tampereen ja koko muun seutukunnan kesken helpottuu. Tampere ja muut lähikunnat ja -kaupungit ovat myös siirtymässä - tai jo siirtyneet - uusien koordinaattien ja korkeuksien käyttöön. Lisäksi esimerkiksi Maanmittauslaitos käyttää toiminnassaan uusia järjestelmiä.

Jatkossa koordinaatit ja korkeudet eivät siis enää tunne rajoja Tampereen kaupunkiseudulla, vaan toimimme kaikki samoissa järjestelmissä.

 

Mikä muutttu vanhaan verrattuna?

Yksinkertaisesti ilmaistuna uudistus tarkoittaa, että kaikki Lempäälän koordinaatti- ja korkeuslukemat tulevat muuttumaan.

Pohjois- ja itäkoordinaattien arvot muuttuvat molemmat selvästi entisestä – tämän muutos käy parhaiten ilmi alla olevasta esimerkistä vanhoista KKJ-koordinaateista sekä uusista ETRS-GK24 –koordinaateista. Huomioitavaa on, että uusissa itäkoordinaateissa on yksi numero enemmän kuin vanhoissa.

Korkeuslukemien muutos puolestaan ei ole järin suuri, mutta silti merkittävä. Uuden N2000-järjestelmän korkeudet eroavat vanhan N60-järjestelmän korkeuksista Lempäälän alueella +0.30 metriä. Tästä on esimerkki alla. Jatkossa korkeuslukemia käytettäessä – esimerkiksi rakentamisessa - tulee siis tietää, kumpaa järjestelmää lukemat edustavat, jotta vältytään sekaannuksilta!

Vanhoja sekä uusia koordinaatteja ja korkeuksia ei tule käyttää samoissa suunnitelmissa.

 

 

Lempäälän kellotapulin huipun koordinaatit

 

Itäkoordinaatti (E)

Pohjoiskoordinaatti (N)

KKJ (vanha)

2486846.500

6800544.100

ETRS-GK24 (uusi)

24486668.100

6800403.100

 

 

Höytämönjärven pinnan korkeus

 

Korkeus

N60 (vanha)

+110.60

N2000 (uusi)

+110.90

 

 

Miten uudistuksen jälkeen toimitaan?

28.12.2011 lähtien kaikki kunnasta toimitettavat koordinaatit ja korkeudet ovat uusien järjestelmien mukaisia.

Vastaavasti kaikkien kuntaan toimitettavien suunnitelmien, rakennuslupapiirustusten ym. on oltava uusissa järjestelmissä ja käytetyt järjestelmät on merkittävä selkeästi kaikkiin suunnitelmiin ja piirustuksiin. Piirustusten nimiöosaan voi esimerkiksi liittää seuraavan merkinnän:

                                                        Koordinaattijärjestelmä: ETRS-GK24

                                                        Korkeusjärjestelmä: N2000

Poikkeuksen tähän muodostavat ainoastaan ennen 28.12.2011 aloitetut suunnittelutyöt, jotka voi niiden valmistuttua edelleen toimittaa vanhoissa koordinaateissa ja korkeuksissa – näihinkin suunnitelmiin ja piirustuksiin tulee kuitenkin merkitä käytetyt järjestelmät.

Koordinaatti- ja korkeusuudistus eivät vaikuta jo myönnettyihin rakennuslupiin tai hyväksyttyihin suunnitelmiin millään tavalla – nämä toteutetaan niiden järjestelmien mukaisesti, joissa ne on suunniteltukin.

 

Ohjeita rakentajille ja suunnittelijoille!

  • Pyydä suunnittelun lähtötiedot uusissa koordinaateissa ja korkeuksissa maanmittausinsinööriltä ennen suunnittelun aloittamista!

  • Rakennuslupapiirustuksissa (ja muissa suunnitelmissa) on oltava viimeistään 28.12.2011 alkaen merkintä käytetyistä koordinaatti- ja korkeusjärjestelmistä – joko KKJ ja N60 tai ETRS-GK24 ja N2000!

  • Älä käytä maastoon jätettyjä korkomerkkejä, jos et ole varma, minkä järjestelmän mukaisia korkeuksia merkki edustaa!

  • Hyödynnä rakennuslupaan kuuluvaa sijainnin merkintää – merkinnän aikana mittamiehet tuovat taatusti oikean järjestelmän mukaisen korkomerkin rakennuspaikallesi!

  • Jos olet epävarma koordinaatteihin ja korkeuksiin liittyvissä asioissa, otathan yhteyttä meihin!

 

Haluatko lisätieto tai vastauksen mieltäsi askarruttavaan kysymykseen?

Palvelemme mielellämme!

 

Eero Suominen
Paikkatietoinsinööri
eero.suominen@lempaala.fi
puh. 050 383 3149


Pirkko Saarinen
Maanmittausinsinööri
pirkko.saarinen@lempaala.fi
puh. 050 383 9285

 

Lataa tästä tiedote tulostettavassa PDF-muodossa:

PDF-tiedostoTiedote 19.10.2011 - Lempäälän koordinaatit ja korkeudet uudistuvat.pdf (108 kB)