Uuden Kanavan koulun kosteudenhallinta on suunnitelmallista
Kanavan koulu valmistuu syyslukukauden 2021 alkuun mennessä ja tavoitteena on toimiva, terve, ajanmukainen ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisesti toteutettu tulevaisuuden oppimisympäristö. Koulu rakennetaan betonirunkoisena, mutta julkisivu toteutetaan massiivihirrestä ja puu näkyy myös ulkoseinien sisäpinnassa.
Rakennuksen kosteudenhallintaan liittyvät erityistoimenpiteet
Hankkeessa on kiinnitetty erityistä huomiota kosteudenhallintaan jo hankesuunnitteluvaiheessa. Tilaaja on linjannut, että rakennushankkeelle haetaan RTS-ympäristöluokitus, johon sisältyy mm. Kuivaketju10-toimintaperiaatteiden noudattaminen. Kuivaketju10-toimintamallilla pyritään estämään kosteusvaurioiden syntyminen rakennusprosessin kaikissa eri vaiheissa.
Kanavan koulun kosteudenhallinnan toteutuksen pohjana toimii erillinen kosteudenhallintasuunnitelma, jonka ovat luoneet yhdessä hankkeen rakennuttaja, kosteudenhallintakoordinaattori ja pääurakoitsija. Suunnitelmassa on määritelty riskikohdat ja niihin liittyvät torjuntatoimet. Koulun työmaalla seurataan ja hallitaan olosuhteita jatkuvilla kosteus- ja lämpötilamittauksilla. Lisäksi kosteudenhallintakoordinaattori valvoo kosteudenhallintaa mm. valvontakierroksien aikana.
Rakentamisen eri vaiheissa suoritettavat toimenpiteet
- Rakennus on sääsuojassa niin kauan, että rakennuksen ulkokuori on ummessa ja vesikatto on vesitiivis.
- Rakennukseen tulee räystäät.
- Vesikaton läpiviennit hoidetaan valmiilla läpivientikappaleilla.
- Syöksytorvet asennetaan ja otetaan käyttöön ennen sääsuojan purkamista.
- Rakennuksessa ei käytetä lainkaan muovimattoja lattiapinnoitteena.
Lisätietoja: Henri Luhtamaa ja Ulla Palo-oja