5028-6015 Makasiinitien kadunnimi vaiheittainen asemakaavan muutos
Kaavaehdotus yleisesti nähtävillä 25.9. – 9.10.2025
Vaiheittaisella asemakaavan muutoksella muutetaan kadunnimi siten, että Makasiinikatu ja osa Halkolantiestä muuttuvat Makasiinitieksi. Makasiinikatu nimenä lakkaa kokonaan olemasta ja Halkolantien alkukohta siirtyy. Kyseessä on vaikutuksiltaan vähäinen asemakaavan muutos.
Asemakaavan muutoksella saadaan muodostettua Halkolanpuistolle osoite ja olemassa oleva osoitteiden epäjohdonmukaisuus poistuu. Alueelle saadaan yhtenäinen nimikokonaisuus ja helpotetaan mahdollisten uusien osoitteiden muodostamista jatkossa. Muutos ei aiheuta toimenpiteitä Makasiinitiellä oleviin asuinkiinteistöihin. Samoin Halkolantien osoitenumerointi pysyy ennallaan, vaikka tieosuus lyhenee alkupäästä. Hankkeella ei ole merkittävää vaikutusta kuntastrategian toteutumiseen tai kuntatalouteen.
Katualueella muutetaan vain sen nimeä. Muut merkinnät pysyvät ennallaan, eikä niihin oteta kantaa tällä vaiheittaisella asemakaavan muutoksella.


Käsittelyvaiheet | Nähtävillä |
Ehdotusvaihe | 25.9. – 9.10.2025 |
. | |
. | |
. |