Vaativan erityisen tuen aamu- ja iltapäivätoiminta
Vaativan erityisen tuen aamu- ja iltapäivätoiminta on vaativan erityisen tuen oppilaille tarkoitettu virikkeellistä ja ohjattua toimintaa sekä perushoitoa. Aamu- ja iltapäivätoiminnalla tuetaan lasten kehitystä ja kasvua, edistetään hyvinvointia ja tasa-arvoisuutta, ennaltaehkäistään syrjäytymistä ja lisätään osallisuutta. Toiminta on maksutonta ja järjestetään perheiden tarpeeseen. Hoito on auki 7.00-16.30.
Aamu- ja iltapäivätoimintaan ilmoittaudutaan lukuvuosittain erillisellä lomakkeella. Voit tulostaa lomakkeen tästä. Palauta lomake täytettynä ja allekirjoitettuna vastuuohjaajalle. Koulukuljetusta tarvitessa haetaan se kunnan ohjeiden mukaisesti.
Vastuuohjaajina toimivat Riina Koivisto. Ohjaajina toimii tällä hetkellä 16 ohjaajaa. Ohjaajien lähiesihenkilönä toimii apulaisrehtori Marjo von Essen ja pedagoginen vastuu toiminnasta on erityisopettaja Ari Perälällä.
Vaativan erityisen tuen perusopetuksen sivuille pääset tästä
