Oppimisen ja koulunkäynnin tuki
Esi- ja perusopetuksen oppimisen tuen uudistus astui voimaan 1.8.2025
Jatkossa oppimisen tuki muodostuu oppimisen edellytyksiä tukevista opetusjärjestelyistä, ryhmäkohtaisista tukimuodoista ja oppilaskohtaisista tukitoimista.
Oppimisen tuen uudistus vahvistaa oppilaan oikeutta ryhmässä toteutettaviin tukimuotoihin. Tavoitteena on tukea jokaista oppilasta mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Lähtökohtana on, että oppilas saa tarvitsemansa tuen omassa lähikoulussaan tutussa ympäristössä.
Oppimisen edellytyksiä tukevat opetusjärjestelyt ovat osa koulun arkea. Näitä voivat olla esimerkiksi:
- opettajien yhteistyö, esimerkiksi samanaikaisopetus
- oppilaiden erilaiset tarpeet ja edellytykset huomioon ottavaa opetuksen järjestämistä ja opetuksen eriyttämistä
- kielitietoista opetusta
- opetusryhmien joustavaa muodostamista
- erilaisia pedagogisia ratkaisuja
- opettajan kykyä huomioida riittävästi opetusryhmän tarpeet ja vahvuudet
- koulunkäynninohjaajien tuki oppilaiden koulunkäynnin ja opetukseen osallistumisen tukena

Ryhmäkohtaiset tukimuodot
Kaikilla oppilailla on oikeus ryhmäkohtaiseen tukeen. Tämä tarkoittaa tukea, jota annetaan koko oppilasryhmälle tai pienryhmissä. Esimerkkejä:
- Yleinen tukiopetus
- Opetuskielen tukiopetus: oppilaiden opetuskielen taidon vahvistaminen
- Erityisopettajan antama opetus muun opetuksen yhteydessä.
Oppilaskohtaiset tukitoimet
Jos ryhmäkohtaiset tukimuodot eivät riitä, oppilaalla on oikeus saada oppilaskohtaisia tukitoimia, joita ovat
- erityisopetus pienryhmässä tai erityisluokassa
- erityisopettajan opetus osittain pienryhmässä ja muun opetuksen yhteydessä
- erityisopettajan tai erityisluokanopettajan opetus pienryhmässä
- erityisluokanopettajan opetus erityisluokassa
- oppilaskohtaiset tulkitsemis- ja avustajapalvelut sekä apuvälineet
Oppilaan oppimista ja koulunkäyntiä voidaan samanaikaisesti tukea sekä ryhmäkohtaisilla tukimuodoilla että oppilaskohtaisilla tukitoimilla.
Oppilaskohtaisista tukitoimista päätetään oppilaskohtaisen tuen suunnitelmaan (20 e §) perustuvassa tukea koskevassa päätöksessä (POL 20 f §). Päätöksen tekee sivistysjohtaja, ja se näkyy huoltajille Wilmassa.

Opetussuunnitelma ohjaa opetusta ja oppimisen tuen toteuttamista
Lempäälän kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi uudistukseen liittyvät paikallisen opetussuunnitelman päivitykset kokouksessaan 20.5.2025 § 54. Paikallisen opetussuunnitelman päivitykset pohjautuvat opetushallituksen tekemiin valtakunnallisen opetussuunnitelman päivityksiin. Paikallista päivitystyötä on tehty tiiviissä yhteistyössä Tampereen seudun kuntien kanssa. Seutuyhteistyön tavoitteena on luoda yhtenäiset toimintaperiaatteet alueen kunnissa.
Päivityksestä vastaa Lempäälässä kunnallinen opetussuunnitelmatyöryhmä, johon on valittu edustus kyläkouluilta, isoilta alakouluilta, yläkouluista, erityisopetuksesta ja koulujen rehtoreista. Lempäälässä muutoksiin on valmistauduttu opetussuunnitelman päivittämisen lisäksi rekrytoimalla lisää opetushenkilöstöä oppimisen tuen ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttamiseen.
Kysymyksiä oppimisen tuesta
Opetuksen järjestäjä huolehtii siitä, että oppimisen tuen ryhmäkohtaisten tukimuotojen ja oppilaskohtaisten tukitoimien toteuttamiseen on varattu riittävä henkilöstöresurssi, ja että se kohdennetaan oikein.
Lähtökohtana tuen toteuttamiselle on, että tukea annetaan oppilaan omassa koulussa niin pitkälle kuin on mahdollista ja oppilaan edun mukaista. Tämä edellyttää vahvaa yhteistyötä niin oppilasta opettavien opettajien, erityisopettajien, perheen kuin koulujenkin välillä.
Kyllä, uudistus lisää ryhmäkohtaisten tukimuotojen painotusta ja ne ovat ensisijainen tuen muoto.
Ryhmässä annettavan tuen jäädessä opettajien arvion mukaan riittämättömäksi, on oppilaalla oikeus oppilaskohtaisiin tukitoimiin. Oppilaskohtaisia tukitoimia voivat olla esimerkiksi erityisopettajan antama opetus osittain pienryhmässä tai erityisluokassa.
Vahvaa oppilaskohtaista tukea tarvitseville on lisäksi kunnalliset erityisluokat.
Uudistus astui pääosin voimaan 1.8.2025.
Lukuvuosi 2025–2026 oli siirtymäaikaa nykyisten tehostettua tai erityistä tukea saavien oppilaiden osalta. Käytännössä tehostetun tuen oppilaat aloittivat kaikilla kouluilla ryhmäkohtaisessa tuessa ja erityisen tuen oppilaat oppilaskohtaisessa tuessa. Vanhat erityisen tuen päätökset päivitetään 31.8.2026 mennessä uuden oppilaskohtaisen tuen päätöksiksi.
Varhennettu oppivelvollisuus (ent. pidennetty oppivelvollisuus) sekä perusopetuslain § 20 i astuivat voimaan 1.8.2026.
Oma koulu ja opettaja informoivat perheitä käytännön toimista tuen tarkistamisen osalta.
Vanhempien kysymyksiä
Miten huomataan, että lapsi tarvitsee oppimisen tukea?
Opettaja seuraa oppimista ja keskustelee havainnoistaan huoltajien kanssa. Myös huoltaja voi olla yhteydessä kouluun, mikäli toivoo tuen tarpeen selvitystä.
Kuka päättää tuen aloittamisesta?
Tuen tarpeesta keskustellaan koulun henkilöstön, huoltajien ja tarvittaessa muiden asiantuntijoiden kanssa. Tuen tarve arvioidaan (POL 20 d §), ja mikäli tuelle on tarvetta, tehdään tuen toteuttamissuunnitelma (POL 20 e §) ja päätös (POL 20 f §).
Miten vanhemmat osallistuvat tuen suunnitteluun?
Huoltajat osallistuvat keskusteluihin ja jakavat tietoa lapsen vahvuuksista ja tarpeista. Huoltajaa kuullaan suunnitelmasta ja päätöksestä.
Voiko tukea saada jo ennen kuin oppimisvaikeudet ovat suuria?
Kyllä. Tukea pyritään antamaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Tuen uudistuksen myötä opetuksessa korostetaan kaikkia opiskelijoita koskevia oppimisen edellytyksiä tukevia opetusjärjestelyjä sekä ryhmäkohtaisia tukimuotoja.
Miten lapsen edistymistä seurataan tuen aikana?
Edistymistä seurataan opetuksen yhteydessä ja siitä keskustellaan säännöllisesti huoltajien kanssa.
Kuinka usein tuen tarvetta arvioidaan?
Tuen tarvetta arvioidaan jatkuvasti ja sitä tarkistetaan tarpeen mukaan, vähintään kerran lukuvuodessa.
Mitä tapahtuu, jos annettu tuki ei riitä?
Tuen muotoja tai määrää voidaan lisätä lapsen tarpeiden mukaisesti. Tuen toteuttamissuunnitelmaa voidaan päivittää päätöksen rajoissa. Mikäli tukea tulee muuttaa päätöksestä poikkeavasti, laaditaan uusi suunnitelma ja päätös.
Miten koulun ja kodin välinen yhteistyö toimii tuen aikana?
Yhteistyö perustuu avoimeen viestintään, yhteisiin tavoitteisiin ja säännölliseen yhteydenpitoon. Pääasiallinen yhteydenpitokanava on Wilma.