Yhä useampi Lempäälän nuori kokee terveydentilansa hyväksi
Viime keväänä toteutetun kouluterveyskyselyn tulosten perusteella suurin osa Lempäälän nuorista voi hyvin ja kokee kuuluvansa kouluyhteisöön. Samalla kyselyssä nousee esiin huolta herättäviä ilmiöitä, kuten elintavat, mielen hyvinvointi sekä koulukiusaaminen.
Myönteisenä asiana esille nousi, että yhä useampi lempääläinen nuori kokee terveytensä hyväksi, erityisesti pojat. Lisäksi noin 58–89 prosenttia lapsista ja nuorista kertoi olevansa tyytyväisiä elämäänsä. Tyytyväisyys oli yleisempää alakoululaisilla kuin yläkoululaisilla ja toisen asteen opiskelijoilla.
Alakoululaisista 4.–5. luokkien pojista 66 prosenttia ja tytöistä 74 prosenttia piti koulunkäynnistä. Ammatillisissa oppilaitoksissa vastaava luku oli pojilla 83 prosenttia ja tytöillä 75 prosenttia. Lisäksi oppilaat kokevat opettajien olevan aiempaa kiinnostuneempia heidän kuulumisistaan.
Vastaajista 62–84 prosenttia koki voivansa puhua asioistaan vanhempien kanssa usein tai melko usein. Pojat kokivat tämän yleisemmin kuin tytöt.
Positiivista oli myös se, että sähkösavukkeiden käyttö nuorilla on puolittunut 19 prosentista 9 prosenttiin.

Huolta herättävät ahdistus, kiusaaminen ja yksinäisyys
Noin joka kolmas 8.–9.-luokkalaisista tytöistä kertoi kokevansa kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta, pojilla vastaava määrä oli 9 prosenttia. Noin joka kymmenes yläkoululaisista ilmoitti, ettei heillä ole yhtään läheistä ystävää.
Vastaajista 8–10 prosenttia kertoi kokevansa kiusaamista viikoittain. Nuorista tytöistä joka kolmas koki seksuaalista häirintää tai ahdistelua, vaikka osuus on pienentynyt vuodesta 2023. Noin joka kolmas yläkoululainen ilmoitti olevansa väsynyt tai uupunut päivittäin.
Yhä useampi nuori ei syö koululounasta joka arkipäivä. Nuoret myös kokevat kouluruoan laadun heikentyneen.
Niiden yläkoululaisten osuus, jotka ovat yrittäneet viettää vähemmän aikaa netissä, mutta eivät ole onnistuneet, on lisääntynyt kuusi prosenttiyksikköä 31 prosenttiin.
Sivistysjohtaja Nina Lehtisen mukaan kysely tarjoaa arvokasta tietoa Lempäälän lasten ja nuorten hyvinvoinnista, koulukokemuksista ja arjen sujuvuudesta.
– Tulokset osoittavat, että Lempäälässä kouluyhteisöt toimivat pääosin hyvin ja oppilaat kokevat opetuksen laadukkaaksi. Samalla ne tuovat esiin kehittämiskohteita, kuten mielenterveyden tukeminen, koulukiusaamisen ehkäisy sekä kouluruokailun laadun parantaminen. Kunta jatkaa yhteistyötä koulujen, opiskeluhuollon ja huoltajien kanssa näiden asioiden edistämiseksi, toteaa sivistysjohtaja Nina Lehtinen.
Yhteensä 1276 vastaajaa
Kouluterveyskyselyyn vastasi 658 oppilasta 4.–5. luokilta. Vastanneita oli 85 prosenttia ikäluokasta. Luokilta 8.–9. vastasi 78 prosenttia.
– Meidän on yhdessä kiinnitettävä jatkossakin huomiota kouluterveyskyselyssä esille tulleisiin havaintoihin ala- ja yläkoululaisten sekä lukiolaisten osalta. Tämä edellyttää tiivistä yhteistyötä koulujen, kotien ja muiden toimijoiden kanssa. Tuloksia käsitellään kouluissa ja monialaisesti eri työryhmissä, kuten opiskeluhuollon ohjausryhmässä. Tulosten pohjalta asetetaan kehittämistoimenpiteitä, toteaa Lempäälän kunnan sivistysjohtaja Nina Lehtinen.
Kouluterveyskyselyn 2025 on toteuttanut Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
Lisätietoja:
Nina Lehtinen
Sivistysjohtaja, Lempäälän kunta
puh. 050 383 9789
nina.lehtinen@lempaala.fi
Tutustu kyselyn tuloksiin alueittain ja valtakunnallisesti THL:n sivuilla