Alkoholin ja nikotiinituotteiden ikärajan valvontaa testattiin Tampereen seudulla
Tampereella ja lähikunnissa tehtiin elo- ja marraskuussa ostokokeita, joilla selvitettiin alkoholin ja nikotiinituotteiden ikärajavalvontaa vähittäiskaupoissa. Liike-elämän edustajat ja ehkäisevän päihdetyön vastaavat hyvinvointialueella ja kunnissa saavat ostokokeista tietoa siitä, kuinka hyvin ikärajan valvonta toteutuu.
Ostokokeita tehtiin kaikkiaan 354, ja ne kohdistuivat eri kokoisiin marketteihin sekä kioskeille ja huoltoasemille Tampereella, Kangasalla, Lempäälässä, Nokialla, Pirkkalassa ja Ylöjärvellä. Liikkeistä 78,8 prosentissa kysyttiin nuorelta ostajalta todistusta iästä. Lopuissa ikää ei pyydetty todistamaan. Muutamassa tapauksessa alkoholia tai nikotiinituotteita myytiin, vaikka nuorella ei ollut esittää henkilöllisyystodistusta. Tänä vuonna tehdyissä kokeissa kuntien välillä havaittiin selkeitä eroja siinä, kuinka helposti alkoholia ja nikotiinituotteita saa ostettua.
Lempäälässä ikärajavalvonta toimi hyvin
Lempäälän alueella toteutetuissa ostokokeissa vähittäiskauppojen ikärajavalvonta toimi hyvin. ”Lempäälän kunta haluaakin kiittää paikallisia elinkeinotoimijoita vastuullisesta toiminnasta alkoholi- ja nikotiinituotteiden ikärajavalvonnassa” Lempäälän kunnan hyvinvointisuunnittelija Anna Mäkelä kertoo.
Ostokokeet järjestettiin osana alueellista ehkäisevää päihdetyötä edistävää Pakka-toimintaa, jossa ovat mukana niin elinkeinoelämän edustajia, ravintola-alan toimijoita, kauppakeskuksia, aluehallintovirasto, poliisi sekä eri alojen ammattilaisia ja asiantuntijoita hyvinvointialueelta, kunnista ja järjestöistä.
Ostokokeiden tuloksia on jo käsitelty laajasti sekä vähittäiskaupan edustajien kanssa Pirkanmaan alueellisessa Pakka-toiminnan tarjontaryhmässä että ehkäisevään päihdetyöhön keskittyvässä kysyntäryhmässä.
Kokeissa selvitettiin, kysytäänkö täysi-ikäiseltä noin 18–20-vuotiaalta koeostajalta todistusta iästä, kun hän yrittää ostaa alkoholia tai nikotiinituotteita. Lisäksi seurattiin, myytiinkö tuotteita tämän jälkeen. Ostokokeita tekivät ammatillisen oppilaitoksen opiskelijat osana oman alansa opintoja. Ostokokeita tehtiin nyt ensimmäistä kertaa näin kattavasti Tampereen seudulla.
Pakka-toimintamalli on THL:n kehittämä paikallisten alkoholi-, tupakka- ja rahapelihaittojen ehkäisyyn kehitetty menetelmä, jonka toteutusta Pirkanmaan alueella koordinoi Pirkanmaan hyvinvointialue ja jonka toteuttamisessa Lempäälän kunta on mukana.