Vuoden Lempo 2020 ja Kapteenien rahaston stipendien saajat palkittiin Lempäälä-päivänä 9.9.

Lempäälän suutari valittiin Vuoden Lempoksi 2020
Lempäälän Vuoden Lempo 2020 on suutari ja yrittäjä Juha Lehtimäki Lempäälän Jalkinekorjaamosta.
Usean vuoden ajan suutari Juha Lehtimäki on saanut kuntalaisilta runsaasti ääniä Vuoden Lempo-työryhmän järjestämissä yleisöäänestyksissä ”oma ehdokkaani” -vaihtoehdossa, ja kannatus on jatkuvasti kasvanut. Lehtimäki on Lempäälässä hyvin tunnettu ja pidetty henkilö kuntalaisten keskuudessa, mikä näkyi äänestystuloksessa tänäkin vuonna. Suutari Juha Lehtimäkeä arvostetaan ystävällisyydestään, hyvästä asiakaspalvelustaan ja kestävän kehityksen edistämisestä. Hän haluaa palvella asiakkaitaan kuntakeskuksessa ja uskoo pienyrittäjyyteen. Juha toimii tehtävässään aidolla ammattiylpeydellä. Lehtimäki on oiva esimerkki siitä, miten hyvällä työjäljellä ja ystävällisellä asiakaspalvelulla voi jäädä positiivisesti mieleen ja löytää tien paikallisten sydämiin.
Lempäälän kunnalla on Kestävän kehityksen ohjelma, ja Vuoden Lempo-työryhmä haluaa nostaa hyviä esimerkkejä toimijoista, jotka haluavat omalla toiminnallaan edistää tätä asiaa.
Työryhmä oli yksimielinen päättäessään valinnasta ja valinnan tukena käytettiin tänä vuonna neuvoa-antavaa yleisöäänestystä, jossa suutari Juha Lehtimäki sai yli puolet ehdokkaille annetuista äänistä.
”On hienoa, että Vuoden Lempon valinta kiinnostaa kuntalaisiamme. Yleisöäänestyksen osallistui useita tuhansia äänestäjiä”, iloitsee Lempo-työryhmän puheenjohtajana toimiva kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Kuntalaiset perustelivat suutari Juha Lehtimäen valintaa mm. seuraavin sanoin:
• ”Hän auttaa arkisissa ongelmissa ja työpanoksellaan tekee maailmasta vihreämpää, sillä korjaamme vanhaa emmekä osta suoraan uutta.”
• ”Olisi jo aikakin tulla valituksi. Lempäälän positiivisin yrittäjä tuulista huolimatta.”
• ”Aina valmis palvelemaan! Kestävää kehitystä tukevaa – moni takki ja kenkä olisi meiltä mennyt roskiin ilman oman kylän taitavaa suutaria. Korjaa ja parantelee, mitä en edes tiennyt pystyvän enää fiksaamaan.
VUODEN LEMPO Vuoden Lempoksi valitaan vuosittain henkilö tai yhteisö, joka on toiminut Lempäälän hyväksi. Lempon valinnan tarkoituksena on myönteisen julkisuuden saaminen ja Lempäälän tunnetuksi tekeminen. Vuoden Lempo voi olla toiminut kulttuurin, urheilun, järjestöelämän, politiikan, vapaaehtoistyön, liike-elämän yms. aloilla. Vuoden Lempon valitsee Lempo-työryhmä, johon kuuluu edustajat Lempäälän kunnasta, Lempäälä-Seurasta, Lempäälän Yrittäjistä ja Lions Club Lempäälästä. |
Kapteenien rahaston stipendit jaettiin Lempäälä-päivänä
Lempäälän kunnan perustama kapteenien rahasto toimii Suomen miesten ja naisten jääkiekkomaajoukkueiden kapteeneina toimineiden Marko Anttilan ja Jenni Hiirikosken nimikkorahastona.
Kapteenien rahaston kautta halutaan tukea ja edistää lasten ja nuorten harrastustoimintaa ja liikuntaa, erityisesti jääkiekkoharrastusta. Vuonna 2020 stipendit on myönnetty hakuaikaan 17.5.2020 mennessä saapuneiden 17 hakemuksen pohjalta. Kapteenit Marko Anttila ja Jenni Hiirikoski valitsivat stipendin saajat. Valinnassa on arvioitu hakijan kuvaamaa innostusta harrastamaansa lajia kohtaan, motivaatiota kehittyä lajissa sekä stipendin käyttötarkoitusta.
Vuonna 2020 stipendin saavat Emmi Mäkinen, Topi Tikkanen ja Viljami Täppinen.
Emmi Mäkinen. Muodostelmaluistelu, Tappara ry./ Taitoluistelu (TAPTL)/ Starblades (SB).
Emmi toteaa, että ”luisteluharrastus ja -joukkue ovat minulle tärkeitä. Siellä on parhaat kaverit. Eniten tykkään siitä, että voin koko ajan oppia uutta. Myös kisoihin osallistuminen on ollut jännittävää, mutta myös hauskinta.” ”Viime kauden ohjelman teema oli Urheiluhullut. Sellainen minäkin olen. Urheilu antaa myös voimia ja taitoja kouluasioihin, jotka olen myös onnistunut hoitamaan hyvin, vaikka luistelu ja treenimatkat vie paljon aikaa.”
Topi Tikkanen. Jääkiekko/ Ilves C-SM
Topi on pelannut kiekkoa 4-vuotiaasta asti. Hän aloitti Lekin luistelukoulussa, josta siirtyi kiekkokoulun kautta Lekin 05-ikäkausijoukkueeseen. Ilvekseen Topi siirtyi 10-vuotiaana. ”Kiekko on kaikki kaikessa. Sitä kautta on kaikki ystävät ja motivaatio pelata ja treenata”, todetaan Topin stipendihakemuksessa. Topi on menestynyt harrastuksessaan niin, että pelaa itseään vuotta vanhempien pelejä. Topi on myös päässyt pelaamaan Pohjolaleirille. Tavoitteet ovat korkealla.
Viljami Täppinen. Jääkiekko/ Leki pojat -08
”Jääkiekossa parasta on kaikki”, Viljami toteaa ja jatkaa: ”treeneissä käyminen, pelaaminen ja aiheeseen uppoutuminen muutenkin tuottaa erittäin suurta hyvää oloa sekä iloa elämässä”. Viljamin tavoitteet pelaamisen suhteen ovat korkealla ja toiveena on tehdä jääkiekosta ammatti.