Uudet lähijunavuorot mahdollistavat Lempäälän nousun seudun edelläkävijäksi ilmastotyössä
Nyt ne ovat täällä – 9 uutta lähijunavuoroa välillä Lempäälä – Tampere. Lempäälän johtoryhmä hyppäsi maanantaina lähijunan kyytiin ja haluaa näin innostaa muitakin miettimään omia valintojaan jokapäiväisessä työssään ja kulkemisessaan.
Vuosittain Lempäälän kunnan henkilökunnalta kertyy yli miljoona kilometriä kilometrikorvattavia matkoja. Samalla kilometrimäärällä pääsisi 25 kertaa maapallon ympäri. Pelkästään omalla autolla ajetaan noin 850 000 kilometriä vuodessa. Tähän halutaan nyt muutos ja siksi kunnassa on muutettu mm matkustussääntöä. Olemme ottaneet yhteiseksi tavoitteeksemme vähentää autolla kuljettuja kilometrejä 10%:lla vuoden 2020 aikana.
Lempäälän kunta haluaa omalta osaltaan vähentää ilmastokuormitusta ja tervehtii ilolla uusia lähijunavuoroja, jotka mahdollistavat sujuvan liikkumisen Lempäälän ja Tampereen välillä. ”Matkat kokouksiin Tampereelle teemme jatkossa lähijunalla. Olemme juuri ottaneet työntekijöiden käyttöön lähijunaliput. Matka kestää vain 11 minuuttia ja parkkipaikan etsimiseenkään ei kulu aikaa”, kertoo kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Ilmastotyö ei aina ole kuluerä vaan kyse on ajattelutavastamme. Lempäälä on seudun ensimmäinen hiilineutraaliustyöhön sitoutunut kunta. Tämä tavoite on myös kunnan strategiassa. Lempäälän lähtökohta on luoda arjen tekoja, ei vain suurta puhetta. ”Suosimme kimppakyytejä ja alle 1,5 km matkat pyritään kulkemaan jalan tai pyörällä. Kaikki liikkuminen on meille hyväksi ja mietimme paraikaa myös asiointipyörien lisäämistä kuntakeskuksen alueelle”, innostuu henkilöstöjohtaja Auli Nevantie.
”Myös etä- ja mobiilityö ovat tätä päivää. Meillä työtä on mahdollisuus tehdä joustavasti, melkein missä vain, ja näemme näiden työn tekemisen käytäntöjemme tukevan upeasti myös HINKU-tavoitteitamme. On mielenkiintoista nähdä, mitä saamme yhdessä aikaan”, jatkaa Nevantie.
Taustaa
Mitä on HINKU? Kohti hiilineutraalia kuntaa -hankkeessa (Hinku) kunnat, yritykset, asukkaat ja asiantuntijat ideoivat ja toteuttavat yhdessä ratkaisuja kasvihuonekaasupäästöjen hillitsemiseksi. Hinku-kunnat ovat sitoutuneet tavoittelemaan 80 prosentin päästövähennystä vuoteen 2030 mennessä vuoden 2007 tasosta. Lue lisää verkkosivuiltamme Hinkusta. Lempäälän yhteydet lähijunaliikenteessä Tällä hetkellä Lempäälään lähijunavuoroja on arkisin 13 / vrk ja viikonloppuisinkin 8-9 kpl/vrk. Aivan uusia lähijunavuoroja on yhteensä yhdeksän lisävuoroa viikossa. Vuorot on aikataulutettu helpottamaan aamu- ja iltapäiväliikennettä, jolloin työmatkustajat, opiskelijat ja muut arjen liikkujat pääsevät mutkattomasti perille välttäen maanteiden ruuhkat. Tavoitteena on monipuolistaa pysyvästi pirkanmaalaisten kestävän liikkumisen mahdollisuuksia. Liityntäparkkipaikat Lempäälässä – 250 paikkaa Lempäälän kunta on jo ennen lähijunavuorojen lisäystä kunnostanut liityntäparkkialueita kuntakeskuksen kehittämishankkeen Nova Lempäälän yhteydessä. Parkkipaikkojen tiedot löydät tästä tiedotteesta. Mitä maksaa? Lähijunalipun hinta on reitistä riippuen 2,30 € tai 4,10 € (aikuisen kertaliput). Lapset (7–16-vuotiaat), opiskelijat ja eläkeläiset saavat lipuista -50 % alennuksen. Alueella kulkee myös kaukojunia, joissa hinnat voivat vaihdella. Helmikuusta alkaen myös Nyssen kausilipulla voi matkustaa junalla! |