Samanaikaisopettajia, tukiopetusta ja psykiatrisen sairaanhoitajan tukea – Valtiolta koronatukea Lempäälän kunnan varhaiskasvatukseen sekä esi- ja perusopetukseen 403 325 euroa

Esi- ja perusopetuksessa sekä perusopetuksen lisäopetuksessa valtionavustus on tarkoitettu oppimiseen, oppilaanohjaukseen ja tukeen liittyvien ongelmien ehkäisemiseen ja oppimisen edellytysten parantamiseen. Avustus on suuruudeltaan 383 325 euroa.
Varhaiskasvatuksessa avustus on tarkoitettu lapsen oppimisen, kehityksen ja hyvinvoinnin tukeen liittyvien ongelmien ehkäisemiseen ja oppimisen edellytysten parantamiseen. Valtionavustus on poikkeusolojen vaikutusten johdosta kohdennettu myös varhaiskasvatuksen digitoimintakulttuurin kehittämiseen sekä perheiden ja moniammatillisen toimijaverkon kanssa tehtävän yhteistyön tehostamiseen. Avustus on suuruudeltaan 20 000 euroa.
Lempäälän kunta kiittää!
Lisätiedot: Sivistysjohtaja Nina Lehtinen