Lempäälän kunta haluaa kehittää ilmastotiedolla johtamista

Lempäälän kunnalle on myönnetty valtionavustusta ”Kiinteistöjen ilmastotieto energiajohtamisen tueksi” –hankkeelle. Lempäälän kunta haki avustusta hankkeelle Ympäristöministeriön Kuntien ilmastohankkeet –avustushaussa.
Hankkeessa energiajohtamisen tavoitteiden kirkastamisen lisäksi luodaan tiedonkeräysjärjestelmä (data-alusta) kulutus- ja automaatiotiedon keräämiseen. Kulutusseurantajärjestelmää kehitetään ja data-analytiikkaa hyödynnetään kerättyjen tietojen analysoinnissa. Hankkeessa on tarkoitus myös selvittää kunnan kiinteistöjen kysyntäjoustopotentiaali. Kysyntäjoustolla tarkoittaa sähkön ja lämmön kuluttajien reagoimista energianhinnan ja -saatavuuden vaihteluun muuttamalla kulutustaan.

Saadun tiedon visualisointi ja jakaminen ovat osana hanketta. Tätä varten halutaan luoda esimerkiksi uudet Lempäälän ilmastoasioista kertovat verkkosivut, jossa kuntaorganisaation lisäksi kuntalaiset ja yritykset voivat kertoa ilmastotekonsa. Myös kestävän kehityksen mittareiden sekä energiatietojen raportointia kehitetään.
Hanketta tullaan tekemään #yhdessä Lempäälän Vuokrakotien, Lempäälän Lämmön ja Lekitekin kanssa. Hankkeen saa aloittaa aikaisintaan 1.5.2021. Hankkeen etenemisestä tullaan tiedottamaan säännöllisesti.
#lempaala #hinku #rati #edelläkävijyys