Ideapalkintoja jaettiin Lempäälän kunnan henkilöstölle

Lempäälän kunnassa palveluita kehitetään yhdessä koko henkilöstön voimin. Kunta järjestää henkilöstölleen kaksi kertaa vuodessa ideakilpailun, johon henkilöstö ilmoittaa mukaan parhaita saavutuksiaan ja innovaatioitaan kuluneelta puolelta vuodelta. Tänä keväänä osa palkituista ideoista liittyi vahvasti koronatilanteen mukanaan tuomiin kehitystoimiin. Osa ideoista oli toteutettu jo aikaisemmin. Isona teemana tämän kevään ideoissa oli ennaltaehkäisevä toiminta. Kaikkiaan kilpailuun ilmoitettiin mukaan paljon hyviä kehittämistekoja.
Kevään 2020 ideakilpailuun saatiin mukaan kaikkiaan 20 toteutunutta ideaa, joista seitsemän palkittiin maanantaina 15.6.2020.
Palkittuja ideoita:
- Lempäälän koulujen psyykkarit – psykiatristen sairaanhoitajien Instagram-tilin luominen, josta on mahdollisuus saada matalalla kynnyksellä tietoa mielenterveydestä
- Valopolku-tapahtuma Innilässä – uusia liikunta- ja kulttuurielämyksiä eri ikäisille
- Poikkeusolojen ruokatuen eri muodot kuntalaisille
- LempääläLove – musiikkitapahtuma, joka kokosi paikalle nauttimaan musiikista kaikenikäisiä
- Suuri elintaparemontti – painonhallintaryhmä kuntalaisille
Kunniamaininnat:
- Kuntouttavan työtoiminnan korona-ajan digiloikka – kuntouttavaa työtoimintaa etänä
- Sähköiset kokoukset kuntapolitiikassa ensimmäisten kuntien joukossa koronatilanteen puhjettua
Ideoita arvioi henkilöstön edustajista koostunut idearaati, joka nosti omat suosikkinsa palkittavien joukkoon. Johtoryhmä valitsi palkittavat ideat. Palkintona on työyhteisön yhteiseen virkistäytymiseen suunnattu rahapalkinto. Palkitut työyhteisöt saavat itse päättää, miten rahasumman haluavat käyttää. Tarkoitus on samalla edistää työyhteisön yhteisöllisyyttä. Kunniamaininnan saaneille tarjotaan yksikössä kakkukahvit.