Strateginen yleiskaava tullut voimaan
Ilmakuva kesältä 2019. © Auralux Services
Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 2.10.2019 Strategisen yleiskaavan ja päätös sai lainvoiman keskiviikkona 18.8.2021 julkaistun kuulutuksen myötä.
Syksyllä 2017 käynnistyneessä työssä on laadittu koko kunnan kattava strateginen yleiskaava. Se on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma, jolla ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja se ohjaa osayleiskaavojen ja asemakaavojen laatimista. Strategisessa yleiskaavassa nostetaan esille keskeisiä kehittämisteemoja ja määritellään toimintojen muodostamia laajamittaisia verkostoja. Kaavassa voidaan myös tarkastella alue- ja yhdyskuntarakenteen teemoja ja kokonaisuuksia, joita ei yksittäisessä kunnan alueelle laaditussa osayleiskaavassa yleensä käsitellä. Strategisen yleiskaavan laadinnassa on tehty valintoja pitkän aikavälin painotuksista ja pohdittu suunnittelualueen maankäyttöä yleispiirteisellä tasolla seuraavan noin 20 vuoden aikana, tavoitevuotena 2040.
Kaavan hyväksymispäätöksestä valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen, joka päätöksellään hylkäsi valituksen. Korkeimpaan hallinto-oikeuteen ei jatkovalituksia päätöksestä tullut.