Leikkipaikat ja liikennepuisto
Leikkipuistot

Ajankohtaista
11.10.2022 Myllyrannan tapahtumapuiston uudistettu leikkipaikka avataan 27.10.
Myllyrannan tapahtumapuiston leikkipaikka (Sirvalahdentie) on saneerattu kesän 2022 aikana. Leikkipaikan suunnitteluun ovat osallistuneet lempääläläiset lapset ja toiveiden mukaisen paikan avajaisia vietetään torstaina 27.10. klo 10.
Lisätiedot: https://www.lempaala.fi/tiedotteet/myllyrannan-tapahtumapuiston-uudistettu-leikkipaikka-avataan-27-10/
Lempäälässä oli vuonna 2018 yleisillä alueilla yhteensä 37 lapsille ja nuorille tarkoitettua leikkipaikkaa. Uusin leikkipaikka nimeltään Hulivili rakennettiin kesällä 2018 Savontien ja Vastamäentien kulmaan. Jokaisen leikkipaikkojen leikkivälineet tarkastetaan säännöllisesti käyttäjien turvallisuuden takaamiseksi. Leikkivälineisiin kohdistuu toisinaan ilkivaltaa, joka aiheuttaa harmia käyttäjille. Ilkivallasta toivotaan ilmoitus palautekanavan kautta. Puistossa sijaitsevien leikkipaikkojen lisäksi palvelutarjontaa täydentävät koulujen ja päiväkotien leikkipaikat. Leikkivälineiden ja leikkipaikkojen turvallisuudesta vastaa kunta ja turvallisuutta valvoo Tukes eli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto. Onnettomuuden tai läheltä piti –tilanteen sattuessa, toivomme asianosaisen henkilön täyttävän onnettomuusilmoituslomakkeen. Lomakkeen voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen yhdyskunta@lempaala.fi.
Lasten liikennepuisto

Liikennepuisto on auki kesällä 2023 (5.6.-28.7.) arkisin klo 10-17.
Juhannusaattona 23.6. puisto on suljettu.
Lasten liikennepuisto tarjoaa kesäisin 5-10 vuotiaille mahdollisuuden opetella ohjatusti liikennekäyttäytymistä. Liikennepuiston toimintaan osallistuminen on maksutonta. Liikennepuiston ohjaajan liikenneopastuksen jälkeen lapset pääsevät opettelemaan liikennesääntöjä käytännössä. Liikennepuistossa on eri kokoisia polkuautoja, joilla lapset pääsevät ajamaan vuorotellen.