Ulkoliikuntapaikkojen kunnostustöiden aikataulu loppuvuonna 2022

Keskuskentän maanrakennustyöt ovat valmistuneet, tekonurmen asennus aloitetaan viikolla 40, asennusaika noin viikko. Tekonurmen lisäksi kentällä uusitaan valaisimet sekä kunnostetaan huoltorakennus ja aidat. Kenttä on käytettävissä arviolta viikosta 42 alkaen.
Kanavan koulun kentälle tehdään viimeistelytöitä viikon 40–41 aikana. Kenttä on käytettävissä arviolta viikosta 42 alkaen.
Hakkarin jäähallin viereiselle hiekkakentälle tulevan tekonurmikentän maanrakennusurakoitsijaksi on valittu Hervannan Kaivin Oy. Työt käynnistyvät viikolla 40 ja valmista arvioidaan olevan vuoden 2022 loppuun mennessä tekonurmipintoja lukuun. Maanrakennusurakassa kentälle tehdään jalkapallotekonurmikentän edellyttämät rakennekerrokset salaojineen, samalla uusitaan valaistus LED-valoiksi ja kentän ympärille rakennetaan aita. Tekonurmen asennus jää ensi keväälle 2023. Tekonurmikenttä on täysimittainen jalkapallokenttä, johon tulee sekä jalkapallokentän- että pesäpallokentänrajat. Työmaan läheisyydessä noudatettava varovaisuutta. Tarkempi työmaan aluekaavio liitteenä.
Hakkarin luistelukenttä tullaan tänä talvena jäädyttämään sääolosuhteiden salliessa, kuitenkin aikaisintaan vuoden 2023 alusta alkaen. Tykkilumen levitys aloitetaan, kun pakkasta on ollut muutaman päivän ajan ja seuraaviksi päiviksi ei ole luvattu vesisateita.
Hakkarin tenniskenttien kohdalle suunnitellun tekojääradan hankinnasta on valitettu, asian käsittely on vielä kesken.
Lisätietoja:
Rakennuttajapäällikkö Ulla Palo-oja
p. 050 3839764
Liikuntapäällikkö Sari Juuti
p. 0500 633241