Syksyn liikuntavuorojen määrä lisääntyy -käyttövuorojen suunnittelua jatketaan seurojen kanssa
Lempäälässä liikkumisen ilo ja suosio näkyvät kunnan vapaa-aikatilojen käyttäjäryhmien sekä harrastajamäärien kasvuna. Syksyllä 2021 myös vapaa-aikatilojen määrä kasvaa uuden koulun käyttöönoton myötä. Käytössä olevien vuorojen määrää lisätään syksystä 2021 alkaen siten, että alkuiltaan tulee 1 tunti lisää varattavaa aikaa ja jatkossa vuoroja voi varata jo elokuusta alkaen.
Aktiivisten harrastustoiminnan mahdollisuuksien turvaamiseksi on tarpeen täsmentää myös käyttövuorojen jakoperusteita. Jakoperusteita on valmisteltu syksyn aikana yhteistyössä seurojen edustajien kanssa ja tämä työ jatkuu. Sivistyslautakunta evästi valmistelutyötä kokouksessaan 5.12.2020. Keskustelussa korostui vuorojaon tasapaino siten, että laaja lajikirjo, eri-ikäiset harrastajat kuin kilpaurheilukin tulisivat kokonaisuudessa huomioiduiksi.
Kootun palautteen ja lähetekeskustelussa esille tulleiden kommenttien pohjalta suunnitelmaa täsmennetään edelleen. Seuroilta ja muilta tiloja käyttäviltä toimijoilta toivotaan edelleen aktiivisuutta ja hyviä vinkkejä suunnittelun avuksi. Liikkumisen ilon mahdollistaminen kaikille kuntalaisille on yhteinen tavoitteemme.
Luonnos käyttövuorojen jakoperusteista julkaistaan seurojen kommentoitavaksi jouluviikolla. Kommentointiaika päättyy 10.1.2021.
Sivistyslautakunta päättää käyttövuorojen jakoperusteista kokouksessaan helmikuussa ja ne otetaan käyttöön keväällä 2021.
Lisätietoja: palvelupäällikkö Sari Juuti, etunimi.sukunimi@lempaala.fi