Rakennustyöt alkavat – kolmannen yläkoulun suunnitelmista toteutusvaiheeseen
Rakennustyöt tontilla käynnistyvät syyskuussa maanrakennustöillä. Varsinaisen rakentamisen on tarkoitus alkaa lokakuussa. Kauniille paikalle kanavan varteen, entisen lukion tontille rakennettavaan yläkouluun tulee tilat 450 oppilaalle. Uuden yläkoulun on tarkoitus valmistua ottamaan yläkoululaiset vastaan syksyllä 2021. Uusi koulu tulee palvelemaan kunnan eteläosien oppilaita.
Suunnittelutyöt ovat edenneet urakan toteuttajien kilpailutuksilla ja valinnoilla. Yläkoulun suunnitteluvaiheessa eri alojen opettajat ovat voineet esittää kehitysehdotuksia, joita arkkitehti on huomioinut jatkosuunnittelussa. Tilojen suunnittelussa on huomioitu myös monikäyttöisyys. Tarkoituksena on käyttää koulun tiloja myös koulunuorisotyössä.
Yläkouluhankkeen tavoitteena on toimiva, terve, ajanmukainen ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisesti toteutettu tulevaisuuden oppimisympäristö.
Hankesuunnitelmassa on todettu, että tähän hankkeeseen soveltuu puu hyvin julkisivuverhoukseen. Koulurakennuksen julkisivu tulee olemaan näyttävää massiivihirttä. Rakennus toteutetaan osittain 3-kerroksisena, jännevälit ovat pitkiä ja askeläänieristyksen vaatimukset ovat hankalia toteuttaa puurakenteilla, joten näin massiivisen rakennuksen runko on parempi toteuttaa betonirakenteisena. Rakennustyöt tehdään rungon kokoamisen jälkeen huputettuna.
Kanavan kouluhankkeesta järjestetään esittelytilaisuus kiinnostuneille keskiviikkona 4.9 klo 17.00 Virta-kampuksella, Valkeakoskentie 19.
Mistä on kyse?
|
Havainnekuva: Arkkitehtitoimisto Perko Oy
Lisätietoa: Rakennuttajapäällikkö Mervi Järvinen Puh 050 383 9609