Palvelusetelit käyttöön henkilökohtaisessa avussa
Lempäälän kunnan vammaispalvelut ottaa, ensimmäisenä sosiaalihuollon palveluissa, vammaispalveluiden henkilökohtaisessa avussa käyttöön palvelusetelin.
Henkilökohtaista apua myönnetään, mikäli vaikeavammaisuuden kriteerit täyttyvät. Palvelua tuotetaan pääsääntöisesti työnantajamallilla, jolloin asiakas itse toimii työnantajana ja kunta korvaa päätöksen mukaisesti kustannukset, kunnan omana tuotantona, ostopalveluna tai palvelusetelillä. ”Asiakas saa nyt valita aiempaa enemmän, kuka hänen palvelunsa tuottaa”, toteaa vammaistyön johtaja Leila Haakana tyytyväisenä.
Aiemmin ostopalvelut kilpailutettiin, mutta nyt palveluntuottajat ilmoittautuvat kunnan palvelusetelituottajiksi tiettyjen kriteerien mukaan. Palvelusetelin palveluntuottajille järjestetään skype-palaveri käytännön asioihin liittyen 24.1. kello 10.30-12.00 https://meet.lync.com/vaanaoy/elisa.miettinen/EYA2EF7T
”Palveluntuottajien täytyy täyttää kunnan määrittelemät kriteerit, jotta palveluntuottajaksi kyseinen yritys voidaan hyväksyä” kertoo Haakana. Asiakkaille tiedotetaan helmikuun aikana heidän voivan halutessaan vaihtaa palveluntuottajaa. ”Mikäli asiakas on tyytyväinen nykyiseen palveluntuottajaan henkilökohtaisen avun ostopalveluissa, ja kyseinen palveluntuottaja ilmoittautuu palveluntuottajaksi sekä täyttää kunnan asettamat palveluntuottajan kriteerit, hänen ei tarvitse tehdä mitään”, painottaa Haakana lopuksi.
Lisätiedot: palveluohjaaja Jaana Roos 044 4235 672, palvelusihteeri Outi Martikainen 050 3839 417, sosiaalityöntekijä Aila Vallikari 050 3839 754 ja vammaistyön johtaja Leila Haakana 050 3839 703