Lempäälässä panostetaan nyt myös vesistömatkailuun
Lempäälä esitteli uudenlaista luonto- ja vesistömatkailua Virittäydy vapaalle -tapahtumassa viikonloppuna Tampereen messukeskuksessa. Hääkiven alueelle käynnistyy kehittämishanke, jonka tarkoituksena on parantaa Hääkiven ja Herralan vuolteen alueen melontareittejä ja vesistömatkailun palveluja alueella.
Hääkiven alueelle helppo saapua
Alue on melontareitin ja suositun Birgitan polun risteyskohdassa, Turuntien varrella Lempäälää pohjoisesta lähestyttäessä.
– Alue on lähellä kuntakeskusta ja hyvin saavutettavissa esimerkiksi Lempäälän rautatieasemalta vaikkapa ”reppuselkämatkailijalle”, toteaa kehittämishankkeen vetäjä, Lempäälän Kehityksen Elina Kivi.
Alueella on beach-volley-kentät, laituri ja grillipaikka. Kevään ja kesän aikana Hääkivelle pyritään saamaan opastus ja välinevuokrauspalveluja. Hankkeen tavoitteena on herättää uinuva Hääkiven alue matkailijoita palvelevaksi info- ja opastuspisteeksi. Alueelle on tulossa myös konttiravintola.
– Hääkiveltä pääsee kätevästi niin vesille koskireittiä kiertämään kuin patikoimaan kunnostetuille Birgitan poluille ja nauttimaan vaikka makkaranpaistosta kohennetuilla taukopaikoilla.
Messuilta vauhtia matkailuun
Lempäälän matkailu esittäytyi Tampereen messukeskuksessa Virittäydy vapaalle -tapahtumassa menneenä viikonloppuna 22.-24.4. Kotimaan matkailun hallissa.
– Odotamme matkailun kesästä paljon ja oli hienoa päästä pitkästä aikaa messuille esittelemään upeaa tarjontaamme.
– Panostamme erityisesti luonto- ja lähimatkailuun, joka onkin kasvattanut suosiotaan viime vuosina.
Messuosasto toteuttiin yhdessä Tredun Lempäälän matkailun ja liiketoiminnan opiskelijoiden kanssa. Lämmin kiitos heille yhteistyöstä, Kivi kiittää.
Lisätietoja:
yhteysjohtaja Elina Kivi, Lempäälän Kehitys Oy, elina.kivi@lempaala.fi, p. 040 667 0981