Lempäälän uusi yläkoulu, Kanavan koulu, on valmiina käyttöön

Lempäälän kunnan kolmas yläkoulu, Kanavan koulu otetaan käyttöön elokuussa, kun syyslukukausi kesälomien jälkeen starttaa. Koulun rehtori Anna-Maija Hakuni-Luoma kertoo, että ”koulussa aloittaa 372 oppilasta ja henkilökuntaa n. 40. Koulun väki odottaa innostuneena arkea uudessa, kauniissa, valoisassa ja modernissa koulurakennuksessa, minkä keskeinen sijainti kanavan varrella lähellä kuntakeskusta on upea. Odotamme uudessa yhteisössä kohtaamisia hyvässä hengessä. Kanavassa pyritään yhteisölliseen, osallistavaan, kaikille yhteiseen ja kuuntelevaan toimintakulttuuriin, jossa on hyvä olla, opiskella ja tehdä työtä. Kiitän lämpimästi koulun suunnittelijoita ja rakentajia sekä omaa henkilöstöä valmistelu- ja yhteistyöstä. Koulu on elokuussa valmiina ottamaan oppilaat, kaikki työntekijät ja iltakäyttäjät aloittamaan arki talossa ”
Uusi upea Kanavan koulu on julkisivuiltaan painumatonta hirttä, hirsipinta on jätetty näkyviin myös sisäpuolella. Runkorakenteena toimiva betoni on myös jätetty suurelta osin näkyviin, mikä luo hienon kontrastin puupinnoille. Tulevat oppilaat ovat saaneet vaikuttaa irtokalusteiden värimaailmaan, vuosi sitten toteutetun kyselyn perusteella sävyksi valittiin arkkitehdin ja sisustussuunnittelijan värivaihtoehdoista ”Harmonian” sävyt.
Rakennuksen sisäpuoliset työt on otettu vastaan jo huhtikuun lopussa, 30.6.2021 kohde on hyväksytysti vastaanotettu myös pihojen osalta, lisätyönä teetetyn kentän työt viimeistellään heinäkuun aikana. Kohteen KVR-urakoitsijana toimi YIT Suomi Oy, urakka alkoi syksyllä 2019.Työt sujuivat suunnitellussa aikataulussa ja budjetissa, Koronan tuomista lisähaasteistakin selvittiin ilman suurempia murheita. Kohteen vastaava mestari Jukka Vuorjoki mukaan hanke on sujunut hyvässä hengessä yhdessä tilaajan kanssa.
Hankkeelle on haettu RTS-ympäristöluokitusta, tavoitteiden mukaisesti kolmea tähteä, mikä väliraportin mukaan näyttäisi toteutuvan. Kanavan koulu on kunnan ensimmäinen kohde, missä RTS-ympäristöluokitus on otettu käyttöön. RTS-työkalu osoittautui hyväksi ohjauskeinoksi, mikä sitoo yhteen jo ennestään käyttämämme kotimaiset käytännöt, kuten sisäilma- ja M1-luokituksen, sekä elinkaarimittarit ja Kuivaketju10 -toimintamallin.
Lempäälän kunnan julkisissa kohteissa panostetaan energiatehokkuuden jatkuvaan parantamiseen, mitä Kanavan koulun energialuokka A ja katolla toimiva aurinkopaneelivoimala tukevat hienosti.