Lempäälän kunnan kirjastopalvelut 2021 – käynnissä päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Lempäälän uusi pääkirjasto avaa ovensa kuntakeskukseen valmistuvassa Lempäälä-talossa 2.1.2021. Tilat kolminkertaistuvat, kokoelmia sijoitetaan kolmeen kerrokseen ja kirjasto varustetaan uudella kalustolla ja tekniikalla. Kokoelman lisäksi Lempäälä-talon kirjastossa on tilaa esimerkiksi oleskelulle, etätyölle, oppimiselle, pelaamiselle, saduille, musiikille, esityksille ja taiteelle. Lempäälän kunta on myös päättänyt, että pääkirjastossa voi asioida myös omatoimisesti: omatoimiasiakas pääsee kulkukortilla kirjastoon myös silloin, kun henkilökuntaa ei ole paikalla.
Lempäälän uudella kirjastolla on merkittäviä vaikutuksia kirjastopalveluihin. Sen vuoksi kunnassa toteutetaan helmi-toukokuussa päätösten vaikutusten ennakkoarviointi. Ennakkoarvioinnissa tarkastellaan, kuinka erilaiset kirjaston palveluita ja kirjastoverkkoa koskevat päätökset vaikuttaisivat kuntalaisiin, kunnan organisaatioon ja henkilöstöön, talouteen sekä ympäristöön. Lempäälän nykyinen kirjastoverkko käsittää kaksi lähikirjastoa, pääkirjaston ja kirjastoauton.
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointia tekee helmikuusta toukokuun loppuun saakka kirjastosuunnittelija Jenni Joru, joka on toiminut vuodesta 2016 Kuljun lähikirjaston vastaavana kirjastonhoitajana. Tietoa päätösesitysten taustalle kerätään monista lähteistä. Lisäksi kuntalaisten ja kirjaston yhteistyökumppaneiden tarpeita ja toiveita kartoitetaan erilaisten kyselyiden avulla.
Kuntalaisilta toivotaan runsaasti vastauksia juuri avattuun kyselyyn. Vastaathan kyselyyn 15.5. mennessä.
Kyselyyn pääset tästä: https://q.surveypal.com/UUSI-KIRJASTO-kysely-paakirjaston-kayttajille.
Lempäälän kunta toivoo, että myös ne, jotka eivät käytä kirjastoa innostuisivat vastaamaan ja vaikuttamaan palveluiden suunnitteluun.
Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi käsitellään kunnan päätöksentekoprosessissa.
Lisätietoja:
kirjastosuunnittelija
Jenni Joru, puh. 041 730 3011