Lempäälä kukkii ja kukoistaa myös kesäkaudella 2021
Lempäälän kunnalla on tänä vuonna eri puolella Lempäälää yhteensä kaksitoista eri maisema- ja niittykukkapeltoa. Kukinnoltaan yksivuotisilta maisemakukka-alueilta kukkien poiminta rajoitetaan alkavaksi loppukesään. Monivuotisilta niittykukka-alueilta kukkien poimintaa ei suositella.
Kylvettävistä kohteista kuusi on kukinnoltaan yksivuotisia maisemakukka-alueita ja loput kuusi on vuonna 2020 kylvettyjä monivuotisia niittykukka-alueita. Alueet lisäävät luonnon monimuotoisuutta ja virkistävät Lempäälän maisemakuvaa. Ennustamattomat tulevan kesän luonnonolosuhteet kuitenkin vaikuttavat kukkien menestymiseen ja kukinta-aikaan.
Myös auringonkukka –kohteita
Tänä vuonna kukinnoltaan yksivuotisilla maisemakukkapelloilla on myös auringonkukka -kohteita. Lisäksi osaan kohteista kylvetään edellisvuoden tapaan myöhäiseen syksyyn saakka kukkivalla Diana-koristemaisemakukkaseoksella, joka sisältää mm. kruunupäivänkakkaraa, kesälemmikkiä, maloppia, ruiskaunokkia, öljypellavaa, kesämalvikkia, pioniunikkoa, silkkiunikkoa, opiumunikkoa ja hunajakukkaa.
Saako kukkia poimia?
Vuonna 2021 kukinnoltaan yksivuotiset maisemakukka-alueet ovat valtaosin pinta-alaltaan pienehköjä. Tämän vuoksi alueilla kukkien poiminta tullaan rajoittamaan loppukesään tai alkusyksyyn. Näin turvataan kukkaloisto ja kaikkien kylvettävien kukkien kukinta kesäajaksi pidempään.
-Mikäli kukkien poiminta sallittaisiin heti, olisi pinta-alaltaan pienistä alueista kukat poimittuna viikossa ja se ei ole koko kesäkausi huomioiden kenenkään etu, kertoo maaseutupäällikkö Timo Perälampi.
Tiedotamme yksivuotisten kukkien tarkemmat poimintakohteet lähempänä poiminta-ajankohtaa kesällä. Yksivuotisia maisemakukka-alueita on suunniteltu perustettavan ainakin Maakalan, Moisionaukean, Kiviahon, Marjamäen, Kuljun ja Sääksjärven –alueille.
Edellisten kohteiden lisäksi tällä hetkellä on selvittelyssä, voisiko viime vuonna ollut laaja-alainen Saikan peltoalue olla maisemakukilla myös tänä vuonna. Saikan alue on kaavoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi.
Monivuotiset niittykukka-alueet
Vuonna 2020 kylvettyjen monivuotisten niittykukkien alkuunlähtö ja kukinta eivät näy parhaimmalla mahdollisella tavalla vielä ensimmäisenä tai toisena kasvuvuotena. Onkin tärkeää, että monivuotisia kukkia ei poimittaisi, koska kukat myös lisääntyvät siementämällä ja juuriversonnan turvin.
Monivuotiset niittykukka-alueet sijaitsevat seuraavissa kohteissa;
- Hauralassa Sitarinkujan ja Veljespolun välinen peltoalue (karttalinkki kohteeseen)
- Moisionaukealla Niemenkoskentien alkupää (karttalinkki kohteeseen)
- Kuljuntien ja Sarvikkaantien vieressä Evakkopuistossa (karttalinkki kohteeseen)
- Tampereentien ja Kuljuntien risteysalueen vieressä (karttalinkki kohteeseen)
- Kuljussa Lukutuvantien ja Tampereentien välisellä etelärinteellä (karttalinkki kohteeseen)
- Kuljun Myllykoluntien ja Myllykolunpolun välisellä alueella (karttalinkki kohteeseen)
Monivuotisilta niittykukka-alueilta kukkien poimintaa ei suositella.
#Lempäälä #elämykset #maisemakukkapelto