Lampaat ovat saapuneet Sarapistoon
Sarapiston laitumen kesantoaika on päättynyt ja kolme vuoden ikäistä suomenlammasneitoa on saapunut huolehtimaan kedosta. Lampaat ovat kotoisin Vesilahdelta Isotalon tilalta. Niille on kedolla paljon mehevää syötävää ja hommia siis tiedossa pariksi kuukaudeksi.
Kedolla on arvokkaita ja harvinaisia, jopa uhanalaisia kasvilajeja ja Sarapiston keto onkin paikallisesti arvokas perinnebiotooppi. Lampaiden tehtävä kedolla on pitää syömällä ja tallomalla entinen laidunmaa ketomaisena, jolloin alue muokkaantuu niittylajeille sopivammaksi. Lampaat ovat hoitaneet aluetta jo 1990-luvun puolivälistä lähtien.
Lampaita saa käydä tapaamassa alueella. Lampaat ovat kilttejä, mutta joskus myös arkoja, joten vierailu alueella vaatii muutaman huomioitavan kohdan:
- Lampaat elävät oman kellon mukaan ja niille pitää antaa ruoka- ja leporauha
- Lampaille ei saa antaa mitään ihmisten syötävää, ne pärjäävät parhaiten kedon antimilla.
- Aitauksen sisäpuolelle ei saa mennä
- Aidalla ei saa kiipeillä
- Sarapistonmäki on suojeltu muinaisjäännös, joten liikuthan alueella sitä kunnioittaen, etkä revi kasveja maasta.
Ehdota Sarapiston kesälampaille nimet!
5.- 19.6. Lempäälä-talon kirjaston aulassa pääsee ehdottamaan Sarapiston kolmelle kesälampaalle nimiä. Lampaat ovat kaikki naaraita, 2 mustaa ja 1 valkoinen.
Nimivalinnan ehdotuksista tekee Lempäälän kunnan Yhteisöpalvelut.
Lampaiden nimet julkistetaan Juhannustorilla 21.6.
Kaikkien yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan yksi palkinto (sateenvarjo ja suklaata).
Arvonta suoritetaan tiistaina 20.6.2023. Voittajaan otetaan henkilökohtaisesti yhteyttä.
Nimien ehdotuslomakkeella jätetyt yhteystiedot hävitetään arvontavoiton toimittamisen jälkeen.