Kunnan velvollisuus on järjestää palvelut asiakkaille, ei asiakkaita palveluille
Lempäälän kunta on kilpailuttanut ikäihmisten palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen. Kilpailutuksen perusteella palveluntuottajaksi on valittu useampi toimija 1.1.2021 lähtien. Näistä yksi on Lempäälän Ehtookoto ry.
Kilpailutuksen valmisteluvaiheessa syksyllä 2019 on käyty aktiivista markkinavuoropuhelua kaikkien tarjouskilpailuun osallistuneiden toimijoiden kanssa. Tätä yhteistä keskustelua käytiin ennen varsinaisen tarjouskilpailun alkamista. Tarjouspyynnössä on kaikille toimijoille kerrottu, ettei kunta sitoudu kiinteisiin asukaspaikkamääriin.
Kunta arvioi vuosittain kunkin asukkaan tarpeen palveluille ja hankkii kyseiset palvelut kilpailutuksessa valituilta toimijoilta. Kunnan velvollisuus on järjestää nämä palvelut asiakkaille kunnan talousarvion puitteissa. Ehtookoto ry. voitti tavallisen palveluasumisen osuuden kilpailutuksessa 2021 lähtien. Kilpailutuksen myötä kenenkään asukkaan sen hetkistä asumispaikkaa ei ole muutettu eikä palvelujen määrää vähennetty.
”On harmillista, että yksi toimija on joutunut nyt taloudellisesti hankalaan tilanteeseen, mutta meidän on toimittava tasapuolisesti kaikkien toimijoiden kesken, ovat ne sitten yrityksiä tai yhdistyksiä. Kaikkia palveluntuottajia on kohdeltava samanarvoisesti ja yhteisten periaatteiden mukaan. Kunnan on mahdotonta myöntää yhdelle toimijalle toiminta-avustusta sen taloudellisen tilanteen parantamiseksi, koska se vääristäisi markkinatilannetta”, toteaa kunnanjohtaja Heidi Rämö. ”Toivomme, että löydämme sellaisen laillisen ratkaisun, jonka avulla pääsemme eteenpäin”, jatkaa Rämö.
Faktaa
Lempäälän kunta on jo vuodesta 2018 asti etsinyt vaihtoehtoja tehostetun palveluasumisen ja palveluasumisen järjestämiseksi yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Erinäisten vaiheiden jälkeen hyvinvointilautakunta päätyi kilpailuttamaan palveluasumisen sekä tehostetun palveluasumisen hankintalain mukaisesti. Kilpailutuksessa käytiin aktiivista markkinavuoropuhelua Ehtookodon, Mehiläisen sekä Esperi Caren kanssa syksyllä 2019. Kilpailutus on tehty hankintalain mukaisesti ja se on tullut voimaan 1.1.2021.
Kilpailutuksen voittivat seuraavat toimijat:
Palveluasuminen
- Lempäälän Ehtookoto ry.
- Esperi Care Oy
Tehostettu palveluasuminen
- Esperi Care Oy
- Lempäälän Ehtookoto ry.
- Mehiläinen Arwola Oy
Lisätietoja:
Titta Pelttari
hyvinvointijohtaja
050 3839 730
titta.pelttari@lempaala.fi
Heidi Rämö
kunnanjohtaja
040 133 7803
heidi.ramo@lempaala.fi