Kunnanhallitus päätti Sääksjärven aseman paikan suunnittelun jatkosta sekä Areenakadun jatkeen asemakaavan hyväksymisestä
Kunnanhallitus kokoontui maanantaina 2.11.2026
Sääksjärven aseman paikan suunnittelu
Aseman suunnittelua jatketaan Pohjoisen vaihtoehdon mukaan Sääksjärventien sillan yhteyteen, kuten osayleiskaavassa on jo varauduttu. Kunta sitoutuu Sääksjärven aseman ratasuunnittelun kustannuksiin 50 % osuudella, jos valtio maksaa toisen puolen.
Kaavat
Areenakadun jatkeen asemakaava hyväksyttiin. Asemakaavan laatimisen tavoitteena on osoittaa uusia yritysalueita Lempäälän kunnan omistamille kiinteistöille sekä osoittaa näiden uusien yritysalueiden tarvitsemat katuyhteydet.
Rypyntien asemakaavaehdotus asetettiin nähtäville. Kaavaehdotuksessa entisen nuorisotalo Snadin paikalle osoitetaan nelikerroksinen, arviolta noin 20 asuntoa käsittävä kerrostalo.
Konsernijohdon omistajalinjaukset
Kunnanhallitus päätti antaa kunnan edustajalle ohjeen ehdottaa Kiinteistö Oy Lempäälän Uimahallin ylimääräisessä yhtiökokouksessa, että Ulla Palo-oja valitaan hallituksen uudeksi jäseneksi.
Valtuustolle esitettävät
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle aloitteeseen, Toimenpideohjelmien laatiminen nuorten työllisyyden edistämiseksi Lempäälässä, annetun vastauksen hyväksymistä.
Virallinen pöytäkirja julkaistaan torstaina 5.11.2026 kunnan verkkosivuilla.
Kokouksen tallenteen voit katsoa kunnan Youtube-kanavalta.