Eläinlääkintähuoltolaki uudistuu – muutoksia kunnalliseen eläinlääkintähuoltoon Ympäristöterveys Pirtevan alueella
Uusi eläinlääkintähuoltolaki astuu voimaan vuoden 2026 alusta ja tuo mukanaan muutoksia kunnallisten eläinlääkäripalvelujen tarjontaan myös Ympäristöterveys Pirtevan toiminta-alueella (Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti, Nokia, Hämeenkyrö, Ylöjärvi).
Uudistunut eläinlääkintähuoltolaki määrittelee aiempaa tarkemmin, mitkä eläinlääkäripalvelut tulee järjestää kunnallisesti ja vaatii kuntaa linjaamaan järjestämisvastuun laajuuden. Pirkkalan kunnan ympäristöterveyslautakunta on 8.12.2025 päättänyt, että ympäristöterveyden yhteistoiminta-alue Ympäristöterveys Pirtevan eläinlääkintähuollon järjestämisvastuuseen sisällytetään eläinlääkintähuoltolain (285/2023) 8 § mukaiset palvelut kokonaisuudessaan.
Käytännössä suurimmat muutokset ovat, että palveluita saadaan tarjota vain Pirtevan alueen asukkaille ja että jatkohoidot ja kroonisten sairauksien hoidot siirtyvät kokonaan yksityiselle sektorille. Alueen ulkopuolisten asukkaiden eläimille voidaan tarjota vain kiireellinen apu, jos lemmikki esimerkiksi loukkaantuu tai sairastuu äkillisesti, eikä sitä ole mahdollista kohtuudella kuljettaa kotipaikkakunnalle hoidettavaksi.
Pirtevan alueella tuotanto- ja muiden suureläinten palvelut pysyvät lähes ennallaan. Pieneläinten osalta lain erittely perustason ja täydentäviin palveluihin supistaa nykyistä toimenpidetarjontaa. Tuotantotilojen palveluihin ei tule muutoksia. Hevosille tarjotaan lähes samat palvelut kuin aiemmin.
Laissa on myös määrätty, että kaikkien kuntien on jatkossa perittävä erillinen klinikkamaksu, jolla katetaan toiminnan kuluja. Tämä maksu otetaan myös Pirtevassa käyttöön vuoden 2026 aikana.
Pieneläimille 1.1.2026 alkaen Pirtevassa päiväaikaisesti tarjottavat peruspalvelut
- eläinten terveystarkastukset (yleistutkimus ja terveydentilan arviointi)
- perustason suun terveydenhuolto
- rokotukset, loishäätöön liittyvät toimenpiteet ja tunnistusmerkinnät (mikrosirutus)
- sairaan eläimen tutkimus, hoitotarpeen arvio ja tavanomaisten näytteiden otto
- ensiapu sairastuneelle eläimelle
- uroskissojen ja -koirien kastraatio
- naaraskissojen sterilisaatio
- eutanasia.
Suureläimille tarjottavat palvelut
- yleistutkimus ja terveystarkastukset
- terveydenhuoltokäynnit ja terveydenhuoltosuunnitelmat (elintarviketuotanto)
- rokotukset
- loisten häätöön ja ehkäisyyn liittyvät toimenpiteet
- suun terveydenhuoltoon liittyvät välttämättömät perustoimenpiteet
- sarvien ja sarven aiheiden poistaminen naudoilta ja vuohilta
- lisääntymiseen liittyvät tarkastukset, tutkimukset sekä hoito (elintarviketuotanto)
- kastraatio naudalle, sialle, lampaalle, vuohelle, porolle
- sairaan eläimen kliininen tutkimus ja hoitotarpeen arviointi, tavanomaiset näytteet
- sairaan tuotantoeläimen hoito
- perustasoinen ensiapuluonteinen hoito muille kuin tuotantoeläimille: ruoansulatuskanavan ja virtsateiden häiriöiden konservatiivinen hoito, tulehdus- ja kiputilojen hoito, sokin hoito, metabolisten häiriöiden hoito, haavojen ompelu, muu vastaava enintään vähäisiä kirurgisia toimenpiteitä sisältävä hoito
- eläimen lopetus.
Täydentävät palvelut yksityissektorilta
Pirteva ei tarjoa täydentäviä palveluja, koska alueella on runsaasti yksityisiä palveluntarjoajia. Uuden lainsäädännön mukaan täydentäviä palveluja ovat vaativammat tai laajempaa välineistöä ja erikoisosaamista edellyttävät palvelut, kuten kroonisten sairauksien hoito kontrolleineen, röntgenkuvaukset, ultraäänitutkimukset, kasvainten poisto ja koirien sterilisaatiot ja keisarileikkaukset.
Päivystys
Arkisin klo 8–15 pieneläimille taataan mahdollisuus saada päivystykselliseen tarpeeseen vastaanottoaika jostakin Pirtevan kolmesta toimipisteestä (Pirkkala, Hämeenkyrö tai Vesilahti). Vastaanotto valikoituu päivystävän eläinlääkärin sijainnin ja vapaiden aikojen saatavuuden mukaan.
Päivystysaikana (arkisin klo 15–08, viikonloput ja pyhät 24/7) pieneläinpäivystystä hoitaa 31.12.2025 saakka Evidensia Veter, Tampere ja Vethaus, Hattula. 1.1.2026 palvelu siirtyy Papuvetille, joka tarjoaa sovitut peruspäivystystoimenpiteet kiintein hinnoin. Päivystysvastaanotolla, johon on suositeltavaa soittaa ennen paikalle hakeutumista, palvellaan päivystyksellisiä asiakkaita kiireellisyysjärjestyksessä.
Suureläinpäivystys tuotetaan edelleen itse vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Päivystysringissä on Pirtevan viisi vakituista kunnaneläinlääkäriä ja vaihteleva määrä sijaisia. Päivystäjä hoitaa koko alueen akuutit sairastapaukset kiireellisyysjärjestyksessä ilman avustavaa henkilökuntaa. Erityisesti hädän hetkellä on hyvä kuunnella vastaajaviesti loppuun saakka ja jättää sen ohjeen mukainen viesti heti ensimmäisellä soittokerralla. Tällöin saatte avun mahdollisimman nopeasti eläinlääkärin vapautuessa.
Yhteystiedot ja ajanvaraus
Pirtevan alueella asuvana voit hakeutua haluamallesi vastaanotolle riippumatta kotikunnastasi. Yhteinen ajanvarausnumero 03 565 24100 palvelee ajanvarausaikana arkisin klo 8–9 ja klo 9–15 vastaajan kautta, mikäli henkilöstö on potilastyössä eikä pääse vastaamaan puhelimeen. Vastaanottoajoille on käytössä myös nettiajanvaraus.
Ajanvaraus arkisin klo 8–9, kiireelliset tapaukset myös 9–15, numerosta 03 565 24100
Pieneläinpäivystys 0600 304010 (ensimmäinen minuutti 4,5 €, sen jälkeen 3,3 €/minuutti)
Jos puheluiden ohjauksessa on häiriöitä palveluntuottajan vaihtuessa 1.1.2026, voitte ottaa yhteyttä suoraan Papuvetiin.
Suureläinpäivystys 0600 304020 (0,68 € / min)
Nettiajanvaraus:
Lisätietoja löytyy Pirtevan sivulta