Haljastennokan asemakaavan muutosluonnos asetetaan nähtäville – osallistu ja anna palautetta
Lempäälän yhdyskuntalautakunta on kokouksessaan 11.11.2025 päättänyt asettaa Haljastennokan asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville. Muutoksen tavoitteena on kehittää Haljastennokan aluetta siten, että rantaan muodostuu julkinen lähivirkistysalue. Samalla tutkitaan mahdollisuuksia lisärakentamiseen ja alueen nykyisten rakennusten käytön monipuolistamiseen.
Asemakaavan muutostyö alkoi keväällä 2025. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä kesällä, ja kuntalaiset antoivat runsaasti palautetta aloitusvaiheessa – muun muassa 378 nimen adressin. Palaute on huomioitu luonnosta laadittaessa.
Luonnoksessa esitetyt keskeiset muutokset nykytilanteeseen verrattuna
- Haljastennokan päärakennuksen ja tontin käyttömahdollisuuksia laajennetaan esimerkiksi yritystoimintaan, mutta tavanomaista asumista ei sallita.
- Rantasauna sijoittuu uudelle, leveälle lähivirkistysalueelle. Nykyinen rantapolku säilyy ja sitä kehitetään osana virkistysalueen kokonaisuutta.
- Alueelle muodostetaan kaksi uutta pientalotonttia mäen päälle, ilman yhteyttä rantaan. Rakentamisen laatua ja ympäristöön sopeutumista ohjaa yleismääräys.
Luonnos parantaa kuntalaisten ulkoilu- ja virkistysmahdollisuuksia kehittämällä laajaa virkistysaluetta ja säilyttämällä julkisen pääsyn rantaan.
Kaavaluonnos pidetään yleisesti nähtävillä 19.11.2025–11.1.2026 kunnan Palvelukäytävällä Manttaalitie 15:ssa ja kunnan verkkosivuilla www.lempaala.fi/8048 .
”Kaavat tutuksi” -tilaisuus
Luonnoksen nähtävilläoloaikana järjestetään tilaisuus, jossa kaavoittaja on tavattavissa Lempäälän pääkirjastossa. Tällöin on mahdollista esittää tarkentavia kysymyksiä asemakaavan muutoksen suunnitelmista.
Tilaisuus pidetään Lempäälän pääkirjaston keskusaulassa tiistaina 9.12.2025 klo 16–17.30. Kirjaston käyntiosoite on Manttaalitie 15.
Näin voit antaa palautetta
Luonnoksesta voi jättää mielipiteen suunnitelman nähtävilläolon aikana lähettämällä sen
sähköpostilla osoitteeseen: yhdyskunta@lempaala.fi. Mielipiteen voi myös postittaa osoitteeseen: Lempäälän kunta, Yhdyskunnan palvelualue, PL 36, 37501 Lempäälä
tai toimittaa kunnan Palvelukäytävälle, osoite Manttaalitie 15.

Aiemmat tiedotteet: