Manttaalitalo
Manttaalitalo – Lempäälän kulttuurihistoriallinen kohde
Manttaalitalo on Lempäälän suurin yhdistystalo ja arvokas Museoviraston suojelukohde. Rakennus valmistui vuonna 1933 suojeluskuntataloksi ja on palvellut monenlaisissa rooleissa, se on ollut osa paikkakunnan historia ja säilyttänyt asemansa paikkakunnan sydämessä jo lähes vuosisadan.
Historia
Alkujaan Manttaalitalo toimi armeijan koulutuskeskuksena, ja koulutusryhmien vahvuus saattoi olla jopa 1 800 miestä. Sotavuosina talo oli tärkeä kokoontumispaikka, mistä kertoo pihamaalla oleva muistokivi sotaan lähteneille.
Suojeluskuntajärjestöjen lakkauttamisen jälkeen talo siirtyi maataloustuottajien yhdistykselle. Nimi “Manttaalitalo” juontaa juurensa manttaalikunnasta eli paikallisista maanviljelijöistä, jotka lahjoittivat maata, hirsiä ja työpanosta talon rakentamiseen.

Käyttö vuosikymmenten aikana
Manttaalitalo on ollut tunnettu juhla- ja tanssipaikka. Sen tiloissa on toiminut mm. kansakoulu, kotiteollisuuskoulu, elokuvateatteri, pankki ja useita yrityksiä. Talo on nähnyt tanssia, voimistelua, ammuntaa – ja jopa Eppu Normaalin harjoituksia sekä Kai Lindin esiintymisiä.
Nykyään Manttaalitalossa järjestetään edelleen kulttuuritapahtumia, esitelmiä ja myyjäisiä. Piha-alueella on pidetty toripäiviä ja ulkotapahtumia.
Rakennus ja tilat
- Juhlasali – tilava sali suurille tilaisuuksille
- Kahviohuone – pienempi kokoontumistila
- Pitokeittiö – hyvin varusteltu keittiö
- Yläkerta – toimistotiloja ja talonmiehen asunto
Rakennusta ylläpitää MTK Lempäälä, ja sitä kunnostetaan jatkuvasti – mm. maalämpö on asennettu.
Lisätietoa ja varaukset
Manttaalitalon tiloja voi varata kokouksiin ja tapahtumiin (linkki sivun oikeassa laidassa)