Haku seniorineuvostoon ja vammaisneuvostoon on auennut
Jäsenten haku Lempäälän seniorineuvostoon ja vammaisneuvostoon on alkanut. Hakuaikaa on 12.8 klo 12.00 asti.
Seniori- ja vammaisneuvostot toimivat edustamiensa ryhmien kuulemis- ja vaikuttamiskanavina, välittäen ryhmien näkemykset kunnan päätöksentekoon. Neuvostojen kokoonpanon nimeää Lempäälän kunnanhallitus ja toimikausi on kaksi vuotta.
Ehdokkuuden lähtökohtana ovat vapaaehtoisuus ja sitoutuneisuus vaikuttamistoimielimen toimintaan. Vammaisneuvoston jäsenyyden edellytys on pääsääntöisesti, että nimettävällä henkilöllä on osaamista, kokemusta tai asiantuntemusta vammaisten ihmisen asioista.
Neuvostoihin voi hakea mukaan täyttämällä sähköisen lomakkeen. Hakulomakkeen pääset täyttämään tästä Webropol-linkistä.
Lomakkeen täyttämällä hakija antaa suostumuksensa ehdokkuudelleen. Lomakkeen voi myös tulostaa ja palauttaa paperisessa muodossa Lempäälä-talon palvelukäytävälle. Tarvittaessa lomakkeen tulostaminen onnistuu myös palvelukäytävän asiakaspalvelun avustuksella. Paperisena palautettavat lomakkeet tulee osoittaa hallintopäällikkö Riku Rekoselle.
• Kuntalain 27 §:n mukaan kunnanhallituksen on asetettava seniorineuvosto varmistaakseen ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet sekä huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. • Kuntalain 28 §:n mukaan kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto varmistaakseen vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet. • Jäsenten kelpoisuudesta ei ole säädetty laissa. |
Lisätietoa vaikuttamistoimielimistä löytyy kunnan verkkosivuilta vaikuttamistoimielinten sivulta.
Lisätietoja:
Riku Rekonen
hallintopäällikkö
riku.rekonen@lempaala.fi
puh. 050 3839 076