Lempäälän Asuntomessujen aikaista pysäköintiä esitetään Marjamäkeen Areenakadulle
Lempäälän Asuntomessujen aikaisen pysäköinnin järjestämiseksi on selvitetty eri vaihtoehtojen toteuttamismahdollisuuksia. Suunnittelun aikana Areenakadun vaihtoehto Marjamäessä on todettu ainoaksi vaihtoehdoksi, johon on mahdollista toteuttaa kaikki pysäköintitarpeet yhteen paikkaan. Lempäälän kunnan Yhdyskuntalautakunnalle esitetään, että se hyväksyy Areenakadun pysäköintiratkaisun toteuttamisen kokouksessaan 21.5.
Lempäälän Asuntomessujen pysäköinti Areenakadun alueella:
• Pysäköintijärjestelyiden tilantarve yhteensä noin 8–10 hehtaaria
• Päivittäinen pysäköintitarve kokonaisuudessaan noin 2 500 pysäköintipaikkaa, henkilöautopaikkoja noin 2 000
• Asuntomessutapahtumassa työskenteleville henkilöille noin 300 paikka
• Paikat moottoripyörille
• Paikat suuremmille yksityisille ajoneuvoille sekä kaukoliikenteen linja-autoille.
Suunnittelun edetessä on todettu, että Areenakadun sijaintivaihtoehto on ainoa alue, mikä on rakentamisvalmiudeltaan sellainen, että pysäköintijärjestelyiden toteuttaminen on mahdollista vaaditussa aikataulussa. Kaiken pysäköinnin toteuttaminen samaan paikkaan on myös rakentamisen ja alueen varustelun osalta kustannustehokkain ratkaisu ja yksinkertaisempi liikenteen ohjauksen näkökulmasta. Kaiken pysäköinnin keskittäminen Areenakadun sijoittamisvaihtoehdolle vaatii Asuntomessutapahtuman aikaan tehokkaita kuljetusratkaisuja pysäköintialueelta tapahtuma-alueelle.
Muina pysäköintivaihtoehtoina on selvitetty Kaipion aluetta Ideaparkinkadun varrella ja niin sanottua Etelärinteen vaihtoehtoa aivan Asuntomessualueen vieressä.
Kaipion vaihtoehdossa ei ole riittävästi tilaa edes pelkän yleisön henkilöautopysäköinnin järjestämiseksi.
Etelärinteen vaihtoehdossa voimassa oleva yleiskaava sallisi ainoastaan enintään kolmen hehtaarin kokoisen alueen rakentamisen, joka mahdollistaisi työntekijöiden pysäköintialueen toteuttamisen kävelyetäisyydelle Asuntomessualueesta. Etelärinteen alueelle, voimassa olevan yleiskaavan mukaiselle työpaikka-alueelle (TP-1), on tavoitteena sijoittaa tulevaisuudessa uutta työpaikka-aluetta. Alueen kaavoitusta jatketaan kunnan kaavoitusohjelman mukaisesti ja Etelärinteen asemakaavoittaminen käynnistetään tänä vuonna. Asuntomessutapahtuman pysäköinnin suunnittelua Etelärinteen alueelle ei jatketa.
– Asuntomessutapahtuman pysäköintialue on itsessään väliaikainen, mutta alusta asti on ollut pyrkimys rakentaa se sellaiseen paikkaan, missä sillä olisi pysäköintitoiminnan jälkeen tarpeellista jatkokäyttöä, sanoo Pekka Seppänen, projektipäällikkö.
Areenakadulle Marjamäkeen suunnitellaan uutta yritysaluetta.
Lisätietoja:
Pekka Seppänen, puh. 044 486 3614
Projektipäällikkö, Asuntomessut Lempäälässä 2026
Tiia Levonmaa, puh. 050 383 9608
Yhdyskuntajohtaja