Nuoret töihin – tukea nuorten työllistymiseen
Nuoret töihin -mallissa työnantaja ja työnhakija voivat riskittä tutustua toisiinsa, sillä työsuhteen ensimmäiset kolme kuukautta kunta toimii nuoren (18-29-vuotiaan) työnantajana. Tavoitteena on pidempiaikainen työllistyminen työnantajayritykseen. Työsuhdetta edeltää työkokeilu. Kunta laskuttaa yrittäjältä jälkikäteen vain palkan ja palkkatuen välisen erotuksen.
Lempäälän kunta vastaa
- henkilön 3 kk:n palkasta (henkilö on työsuhteessa Lempäälän kuntaan Kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen KVTES alaisella sopimuksella)
- henkilön työterveyskuluista ja tapaturmavakuutuksesta koko työsuhteen ajan
- paperitöistä (työsopimukset, tilitykset yms.)
- yrityksen jatkoneuvonnasta työsuhteen loppuvaiheessa.
Työnantaja vastaa
- palkan ja palkkatuen välisen erotuksen maksamisesta kunnalle
- työnjohdosta, perehdytyksestä, työn suorittamiseen vaadittavien laitteiden hankinnasta sekä työturvallisuudesta ja sen vaatimista varusteista
- mahdollisista ylityö-, matka- ym. korvauksista
- poissaolojen, lomien ja mahdollisten ongelmatilanteiden ilmoittamisesta Lempäälän kunnalle.