Liikunnan kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
Avustukset ovat haettavina 1.3.-31.3.2023. Yhteisöavustuksia haetaan ensisijaisesti sähköisillä hakemuksilla. Perehdythän Lempäälän kunnan yhdistysavustusten yleisiin periaatteisiin ennen hakemista.
Lempäälän kunta myöntää avustuksia paikallisen liikuntatoiminnan tukemiseen vuosittain talousarviossa varattavan määrärahan puitteissa. Kunnan myöntämän avustuksen tarkoituksena on tukea Lempäälässä järjestettävää monipuolista toimintaa ja edistää lempääläisten harrastusmahdollisuuksia.

Avustukset on keskitetty yleisavustuksiksi. Yleisavustus myönnetään paikallisten urheiluseurojen sääntömääräisen ja toimintasuunnitelman mukaisen toiminnan tukemiseen.
Liikuntatoiminnan yleisavustus myönnetään rekisteröidyille lempääläläisille urheiluseuroille tai vastaaville yhteisöille, jotka täyttävät liikuntalain ja -asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset ja sääntöjensä mukaan kuuluvat liikuntatoiminnan piiriin. Lisäksi yleisavustusta myönnetään erityisryhmien ja kansanterveystyön alalla toimivien järjestöjen liikuntatoimintaan.
Avustuksen saajalla tulee olla omaa varainhankintaa toiminnan toteuttamiseen. Lempäälän kunnan myöntämä avustus voi olla enintään 75 % toimintakuluista, oman varainhankinnan tulee kattaa vähintään 25 % toimintakuluista. Mikäli myönnetty avustus ylittää edellä mainitun rajan, Lempäälän kunnalla on oikeus periä takaisin ylittävä osa avustuksesta.
Avustuksen saaja sitoutuu noudattamaan kulloinkin voimassaolevia dopingsääntöjä. Avustus voidaan periä takaisin osittain tai kokonaan, mikäli urheiluseuran edustaja jää kiinni dopingsääntöjen rikkomisesta.