Lempäälän kunnalle 40 000 euron tuki koululaisten kerhotoiminnan kehittämiseen

18.5.2017

Opetushallitus on päättänyt myöntää valtionavustusta Lempäälän kunnalle koululaisten kerhotoiminnan kehittämisen hankkeeseen. Opetushallitus myöntää avustusta hankkeelle 40 000 € ja Lempäälän kunnan omarahoitusosuus on n. 17 000 €. Hankkeessa koulun kerhotoimintaa toteutetaan koulupäivinä osana koulun toimintaa.

- Kerhotoiminnan kehittämisraha opetushallitukselta on ihan mahtava juttu. Kehittämisraha tulee todella tarpeeseen, kun koulujen oppilasmäärät kasvavat, kiittelee Lempoisten koulun rehtori Jaana Selkilä.

- Päätavoitteena on, että jokaisella perusopetuksen oppilaalla on mahdollisuus osallistua koulun kerhotoimintaan, jota järjestetään joustavasti jokaisella Lempäälän koululla. Tavoitteena on vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja vaikutusmahdollisuuksia terveellisen ja turvallisen arjen valinnoissa. Tavoitteena on myös hyödyntää tieto- ja viestintäteknologiaa sekä tarjota kielikerhoja oppilaille.

Kerhotoiminnan kehittämisraha jaetaan oppilasmäärän suhteessa kaikille Lempäälän perusopetuksen kouluille kerhotunneiksi muutettuna.

Lisätietoja:
Lempoisten koulun rehtori Jaana Selkilä, puh 0503833917, jaana.selkila@lempaala.fi

« Takaisin