Lempäälän Vammaisneuvosto (LeVaNe)
Vammaisneuvosto toimii vammaisten henkilöiden, heidän omaistensa, vammaisjärjestöjen, viranomaisten ja muiden vammaisneuvostojen yhteistyöelimenä.
Neuvoston tehtävänä on:
- vaikuttaa yhdyskuntasuunnitteluun ja rakentamiseen siltä osin kuin sillä on merkitystä vammaisten ja heidän perheidensä olosuhteisiin ja hyvinvointiin
- edistää vammaisten mahdollisuuksia esteettömään sekä itsenäiseen liikkumiseen ja tasa-arvoiseen osallistumiseen
- antaa lausuntoja vammaisia koskevista asioista
- seurata kunnan eri toimialoilla tapahtuvaa päätöksentekoa ja niiden toimeenpanoa vammaisten tarpeita koskevissa asioissa
- nimetä pyydettäessä omat edustajansa kunnassa perustettaviin työryhmiin.
Lempäälän kunnanvaltuuston hyväksymässä talousarviossa vammaisneuvoston määrärahat ovat sosiaali- ja terveystoimen budjetissa. Vammaisneuvosto voi ottaa vastaan lahjoituksia toimintansa tukemiseksi.
Kunnan ylimmällä virkamies- ja luottamushenkilöjohdolla esim. kunnanvaltuuston ja -hallituksen sekä sosiaali- ja terveyslautakuntien puheenjohtajilla sekä toimialajohtajilla on osallistumisoikeus kokouksiin. Kokouksiin kutsutaan asiantuntijoita tarpeen mukaan.
Vammaisneuvoston jäsenten valinnan vahvistaa sosiaali- ja terveyslautakunta. Jäseniä on 10, joista kolme sekä heidän varajäsenensä on valittu poliittisista järjestöistä ja seitsemän vammaisryhmien edustajista. Kullakin jäsenellä on yksi ääni.
Vammaisneuvosto kokoontuu puheenjohtajan kutsusta. Kokouskutsuista huolehtii neuvoston sihteeri. Neuvosto nimeää puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan jäsenistään.
Vammaisneuvosto myöntää vuosittain esteettömyyspalkinnon ryhmälle, yksittäiselle henkilölle tai yhteisölle toiminnasta, jolla on edistetty vammaisten osallistumista yhteiskuntaan sen tasa-arvoisena jäsenenä. Neuvosto toivoo saavansa ehdotuksia palkinnon saajasta kuntalaisilta.