Menninkäiset on päiväkotiryhmä, jossa lapset on jaettu pieniin ja isoihin. Paritalomme alakerrassa sijaitsee keittiö ja molempien ruokailutilat sekä pienten leikkitilat. Ylhäällä on isoille lapsille pienleikkitilaa sekä lepohuoneet nukkujille ja lepääjille.
Menninkäisillä on 4 aikuista ja enimmillään 28 lasta. Isojen puolella lapset ovat 3-6-vuotiaita ja pienten puolella 1-3-vuotiaita. Aikuiset tekevät päivän aikana paljon parityöskentelyä, pienillä ja isoilla on suuren osan päivää samat, omat aikuiset. Isommilla lapsilla on mahdollisuus jakaantua isossa talossa pienempiin leikkiryhmiin, kahteen eri kerrokseen. Pienimmillä lapsilla on omat rauhalliset puitteet omille leikeilleen omalla puolellaan. Pienet ja isot ruokailevat ja nukkuvat porrastetusti lapsille sopivalla tavalla.
Pienet ja isot on jaettu lisäksi pienryhmiin. Näin aikuisella on enemmän aikaa kohdata jokainen lapsi yksilönä. Pienryhmä tekee mukavia asioita yhdessä esim. pelailevat, askartelevat, retkeilevät. Pienryhmä kokoontuu säännöllisesti, ei kuitenkaan päivittäin.
Me täällä Menninkäisillä tykkäämme ulkoilusta, retkistä, hellittelystä, laulamisesta, leikkimisestä, saduista, askartelusta, pelailusta. Punaisena lankana meillä on kiireettömyys lasten kanssa, aikuiset ovat Menninkäisillä lapsia varten. Lasten osallisuus, mm. valitsemisen vapaus on meille tärkeää.
Alueemme Varhaiskasvatussuunnitelma