Piippo-keskus

Entinen Piipon tehtaan kolmas kerros toimii tätä nykyä kulttuuritilana. Se tarjoaa yhdistyksille, toimintaryhmille, yksityishenkilöille ja yrityksille paikan järjestää näyttelyitä, juhlia, tanssiesityksiä, konsertteja ja vaikka mitä muuta. Iso "sali", valkoiset seinät ja tilaa jakavat pilarit ovat jo nyt innoittaneet taiteilijoita ja tekijöitä kehittämään uutta ja ennen kokematonta.


Piippo-keskus

Hinnat 2014
Maksuton tilaisuus    300 € (vuorokausihinta).
Maksullinen tilaisuus 400 €. Astiavuokra/catering-keittiön käyttö 150 €/tilaisuus.
Hintoihin lisätään arvonlisävero. Lempääläisille rekisteröidyille yhdistyksille 30 % alennus (ei astioista).

Juhlatilan anniskeluoikeudet on myönnetty Ravintola Paikalliselle. Jos tilaisuudessa on alkoholitarjoilua, siitä on sovittava ravintolahenkilökunnan kanssa (puh. 0500 620 412).



Piipon historiaa

Sotien jälkeen Lempäälään saapui nuori insinööri, jolla oli unelma paperinarusta, halu jalostaa kartonkia erilaisiksi tuotteiksi. Hän oli Matti Piippo – vuonna 1910 Suonenjoella syntynyt ratamestarin poika, joka oli ensin käynyt VR:n konepajakoulun. Ilmavoimien lentomekaanikkokoulun jälkeen hän jatkoi Tampereen teknillisessä koulussa koneteknikoksi ja sen jälkeen Tampereen teknillisessä opistossa koneinsinööriksi.

Valmistuttuaan vuonna 1936 Matti Piippo aloitti ensin Paperituote Oy:n käyttöinsinöörinä. Ulkomaan liikematkalla 1938 hän näki paperinaruja, ja niiden valmistaminen alkoi kiinnostaa häntä . Matti Piippo esitteli paperinaruideaansa Paperituottelle, mutta yritys ei ollut rauhan aikana kiinnostunut valmistuksesta. Silloin syntyi ajatus omasta yrityksestä. Piippo Oy aloitti vuonna 1942 Messukylässä. Tuleva yrittäjä osallistui talvi- ja jatkosotaan kaukopartion- ja joukkueenjohtajana Suomussalmen, Raatteen ja Kuhmon taisteluissa sekä JR 25:ssä Itä.Karjalan Seesjärven Petkellahdessa. Sodan jälkeen, vuonna 1946, Piipon tehdas muutti Lempäälään.

Lempäälä oli tullut Matti Piipolle tutuiksi siinä vaiheessa, kun hän asui Tampereella ja kävi linja-autolla töissä Valkeakoskella. Maisemat miellyttivät häntä, joten miettiessään yritykselle sijoituspaikkaa hän valitsi Lempäälän. Alkuunpääsy ei kuitenkaan ollut helppo sillä maanomistajat eivät tahtoneet myydä maata. Ryynikkä oli siihen aikaan pelkkää peltoa ja niittyä, jossa lehmät laidunsivat. Maanviljelijät pelkäsivät teollistumista. Lopulta Kosti Ilus suostui myymään tarvittavan maa-alueen.

Tehtaasta tehtiin heti kolmikerroksinen. Konttoriosa oli alun perin kaksikerroksinen, mutta se korotettiin kolmikerroksiseksi vuonna 1967. Rakennuksia on muutenkin melkein koko ajan laajennettu.

Tehtaan Matti Piippo pääsi käynnistämään vasta, kun oli itse omin käsin suunnitellut ja rakentanut tuotantokoneet ja laitteet. Mitään ei pystynyt ostamaan valmiina.. Osa koneista oli puurunkoisia, ja ne piti koota paloista. Niin syntyivät mm. langankehräyskoneet, leikkurit, jossa käytettiin partakoneenteriä, sekä esimerkiksi pallokerän kertauskone, joka pyöritti valmiin narun kerälle. Samaten suunniteltiin työkalut, jotka myös piti tehdä käsityönä. Piipolla on aina ollut oma konepaja, jossa on huollettu, suunniteltu ja rakennettu koneita. Raaka-aineistakin oli sotienjälkeisen ajan Suomessa pulaa, joten niiden hankkimisessa tarvittiin kekseliäisyyttä, kaukonäköisyyttä ja neuvottelutaitoa.

Sota-ajan tuotteisiin kuului paperinarun ohella muitakin paperista tehtyjä ja paperinarusta kudottuja tuotteita, kuten mm. pukupusseja, kantokasseja, seinävaatteita, kengän päälliskangasta, pannunalusia, vöitä ja paperileluja. Tekstiiliteollisuuden tarvitsemia hylsyjä alettiin tehdä vuonna 1948. Niitä piti ensin valmistaa Ruotsiin. Suomalaiset uskoivat Piipon hylsyjen laatuun vasta, kun ne oli hyväksytty Ruotsin markkinoille. Sen jälkeen niitä tehtiin miljoonia. Tekstiiliteollisuus kukoisti siihen aikaan Suomessa, ja kutomoja oli todella paljon.

Vuonna 1951 tuotevalikoimaan tuli makkarankuori. Asiakkaina oli lihanjalostajia ympäri Suomea, esimerkiksi HOT (Hämeen Osuusteurastamo) ja SOT (Suomen Osuusteurastamo). Piipon makkarankuorien tuotemerkki oli Selosa, ja sitä tehtiin selluloosasta. 1950-luvun lopulla makkarankuorien valmistus päättyi. Tuotannon jatkaminen olisi vaatinut niin suuria investointeja, että toiminta olisi pitänyt kokonaan keskittää makkarankuoriin.

1950-luvulla alkoi myös tikkapelin valmistus. Tikkataulut syntyivät oikeastaan kartonkihylsyjen sivutuotteena. Hylsyjen valmistukseen soveltumattomat kartonkirullien tumpit jalostettiin tikkatauluiksi. Niitä oli luultavasti Suomessa tehty jo aiemminkin. Piipolla kuitenkin kehiteltiin omat koneet sitäkin varten. Tikkojen metalliosat teetettiin alihankkijoilla, mutta mm. muovisia pyrstöjä valmistettiin itse ainakin 1970-luvulla.

Vuonna 1951 Piipolla sattui tuhoisa tulipalo, joka turmeli mm. kaikki kolmannen kerroksen hylsykoneet. Konttorikoneita yritettiin pelastaa heittämällä lumihankeen kaikki, mikä ikkunasta ulos mahtui.

Pahvitynnyreitä alettiin tehdä vuonna 1958 pakkaavan teollisuuden tarpeita varten. Niitä käyttivät mm. elintarvike- ja kemian teollisuus. Melko varhaisessa vaiheessa tulivat myös hitsauslanka- ja kaapelilanka-astiat sekä mm. maataloudessa käytetty melassiastia, jonka menekki oli hyvä. Ericssonille tehtiin 1960-luvun lopussa kaapelikeloja. Pahvista alettiin samoihin aikoihin valmistaa erilaisia purkkeja.

Muovi alkoi maailmalla vallata alaa 1960-luvulla, ja vuonna 1967 hankittiin ensimmäinen muovinarun valmistuslinja. Muovi syrjäytti 1970-luvun alkupuolella paperin narun raaka-aineena. Tehtaan silloinen johto huomasi kansainvälisillä messuilla kierrellessään, että muovi on tulevaisuuden raaka-aine. Siitä alettiin valmistaa mm. maatalouden paalauslankaa. Pahvia käytettiin edelleen kertakäyttöisten hylsyjen valmistukseen, sen sijaan pitempiaikaisessa käytössä olevat hylsyt ryhdyttiin valmistamaan muovista. Vuonna 1970 tehtaalle hankittiin muovisten hylsyjen valmistuksessa tarvittava ruiskupuristuskone.

Piippo Oy oli vielä 1970-luvulla Lempäälän suurin yksityinen työnantaja. Työväkeä Lempäälän tehtaalla oli suurimmillaan liki 300 henkeä. Pääosin Piipon työntekijät olivat naisia. Miehiä olivat lähinnä laitosmiehet ja työnjohto, ja myös konttorissa oli miehiä. Muutenkin 1970-luku oli voimakkaan kasvun aikaa. Esimerkiksi vuonna 1973 tuotanto kaksinkertaistui, ja silloin Piippo Oy siirsi osan tuotannostaan pois Lempäälästä. Narujen ja köysien valmistus lähti silloin Outokumpuun ja tikkataulujen valmistus ensin Haapamäelle, josta se palasi Outokummun kautta takaisin Lempäälään noin kymmenen vuotta myöhemmin.

Matti Piippo luonnehti vuonna 1974 antamassaan haastattelussa muualle siirtymisiä hätäratkaisuiksi, joiden avulla turvattiin tuotanto. Hän arvosteli kovin sanoin mm. Lempäälän kuntaa: Piippo ei ollut pystynyt laajentamaan tehdastaan Lempäälässä. Lisäksi paikkakunnalla oli siihen aikaan pula ammattitaitoisesta työvoimasta. Matti Piipon mukaan tehtaalle otettiin kaikki työhön pyrkijät. Joukossa oli väliin sellaisiakin, jotka aamulla tulivat töihin ja ottivat illalla lopputilin. Lempäälän kuntaa Matti Piippo arvosteli myös sen asuntopolitiikasta: Lempäälässä vallitsi kova asuntopula eikä Piipon työntekijöistä yksikään ollut päässyt kunnan vuokra-asuntoihin, vaikka monella oli huutava asuntopula. Joskus työntekijöitä oli majoittuneena tehtaallekin. 1970-luvulla yrittäjää harmittivat myös työsuojelulain mukanaan tuomat uudet säännökset

Piippo Oy on harjoittanut vientiä vaihtelevasti 1940-luvulta alkaen. Kaikkia tuotteita on viety: hylsyjä, tynnyreitä, naruja ja köysiä. Suurimmillaan vienti oli 1980-luvun alussa, jolloin entiseen Neuvostoliittoon meni enemmän tuotteita kuin kotimaan markkinoille. Merkittävä vientimaa oli noin 15-20 vuoden ajan myös mm. Unkari, josta tuotiinkin ra aka-aineita, samoin kuin muut ns. pienet SEV-maat Puola, Romania, Bulgaria ja Tsekkoslovakia. Pistoraiteella oli niihin aikoihin käyttöä, kun tavaraa lähti tehtaalta junavaunulasteittain. Merkittävää on ollut myös Skandinavian vienti. Erityisesti Ruotsi muodosti huomattavan markkina-alueen, mutta Tanskaankin on 30 vuotta yhtäjaksoisesti toimitettu mm. erilaisia pahvihylsyjä. Lisäksi Piipon vientimaihin ovat kuuluneet Ranska, Saksa ja Viro. Kanadaan on viety tikkatauluja ja Kiinaan viime vuosina ilotulitushylsyjä. Nykyisin entistä suurempi osa viennistä menee Kauko-itään.

Piippo Oy:n perustaja Matti Piippo tunnettiin vahvasta ja peräänantamattomasta luonteestaan, johon liittyi kauaskatseista visiointia, ennakkoluulotonta riskinottokykyä sekä tahtoa, kykyä ja taitoa viedä oikeiksi kokemansa asiat päätökseen. Hän aloitti yleensä työpäivänsä tehdaskierroksella, ja hän tunsi jokaisen työntekijän nimeltä. Teollisuusneuvoksen arvonimen hän sai vuonna 1964. Vuonna 1978 Matti Piippo jäi eläkkeelle, ja hän kuoli vuonna 1995.

Piippo Oy:n tuotevalikoimaan kuuluvat makkarankuoria lukuun ottamatta edelleen kaikki tuotteet, joita se on valmistanut jo vuosikymmeniä. Paalauslangan tilalle on tullut paalausverkko, ja lisäksi vuonna 1998 alkoi kierrehylsyjen valmistus, jota jo vanha polvi oli pitkään suunnitellut.

Piippo Oy:n Lempäälän liiketoimista tehtiin vuonna 1999 mbo-kaupat, jolloin ruiskupuristusliiketoiminnasta syntyi Piiplast Oy ja kartongin jalostuksesta Pakkaus Piippo Oy. Molemmat yhtiöt siirtyivät elokuussa 2005 Toijalaan jatkaen toimintaansa siellä. Piippo Oy jatkaa edelleen Outokummussa. Kaikki yritykset ovat edelleen perheyrityksiä, osin jo kolmannessa polvessa. Yritykset työllistävät yhteensä noin 130 henkilöä.

(Ritva Mäkelä: Piippo Oy:n vaiheita, Pekka Piipon ja Matti Mäkisen haastattelu)