Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Lisäopetus

Lisäopetukseen voi hakea nuori, joka on suorittanut peruskoulun, mutta ei ole löytänyt seuraavaa opiskelu- tai työpaikkaa. Lisäopetuksen suorittaminen kestää vuoden verran ja siitä saa yhteishakua varten 3 lisäpistettä. Lisäopetukseen voidaan ottaa ulkopaikkakuntalaisia, mutta etusijalla ovat lempääläiset nuoret. Lisäopetusta toteutetaan kouluvaltaisesti ns. Perus10:llä ja työvaltaisesti ns. Työ10:llä.
Perus10:llä on tilaisuus korottaa peruskoulun arvosanoja ja näin parantaa mahdollisuuksiaan päästä haluamaansa opiskelupaikkaan. Opiskelu Perus10:llä tapahtuu Hakkarin koululla luokkamuotoisesti.
Työ10:llä suoritetaan lisäopetuksen oppimäärä työskentelemällä ohjatusti eri työpaikoilla. Työ10:llä on myös mahdollisuus korottaa peruskoulun päättötodistuksen numeroita itsenäisesti opiskellen.
Lisäluokalle haetaan kesän aikana. Hakulomakkeet ja –ohjeet löytyvät Lempäälän kunnan nettisivuilta hakujen aikaan. Lisätietoa lisäopetuksesta ja ohjeita hakemisesta saa Lempäälän Ohjaamosta ja lisäluokan ohjaajalta, sekä kunnan oppilaanohjaajilta.

http://www.lempaala.fi/opetus_ja_vapaa-aika/koulutus/lisaopetus/