Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Poliisi

Poliisin puoleen nuori voi kääntyä aina silloin kun hänellä itsellään tai hänen vanhemmillaan on kysyttävää nuoria askarruttavissa asioissa kuten mopokortin hankinnassa ja mikä on luvallista liikennejutuissa tai muissa lakiasioissa. Poliisi pyrkii toimintaresurssien rajoissa vastaamaan yksittäisiin kysymyksiin.
Yhteisöt, koulut, järjestöt ja seurat voivat kääntyä poliisin puoleen, kun he ovat järjestämässä info- ja valistustilaisuuksia yhteisöön kuuluville. Yhteyttä voi ottaa yleensä jonkin esille tuleen ongelman vuoksi kuten esim liikenneongelma, rikosaalto, uhkaava vaaratilanne, ennakoitu tilanne ja valistustilaisuus.
Koulun ja päiväkodin kanssa on voimassa sopimus koulussa ja päiväkodeissa tapahtuvasta liikenne ja laillisuuskasvatuksesta. Poliisia voi pyytää vierailevaksi luennoijaksi koululle ja päiväkotiin. Kaikkiin pyyntöihin pyritään vastaamaan toimintaresurssien mukaan.
Poliisi myös itse aktiivisesti ottaa yhteyttä kouluun ja päiväkotiin. Erityisesti silloin kun on ilmennyt jokin erityinen syy. Käytännössä poliisi tulee koululle ja pitää oppitunteja sovitun ohjelman mukaan. On mahdollista osallistua myös vanhempainiltaan ja erilaisiin tempauksiin. Päiväkodilla vierailee yleensä poliisipartio ja esittäytyy. Koulujen rehtoreilta ja opettajilta toivotaan aktiivisuutta lähestyä vierailupyynöillä poliisia. Kerhojen ja seurojen kohdalla käytäntö on, että poliisi ei itse ole aktiivisesti yhteydessä näihin tahoihin, mutta vastaa pyyntöihin toimintaresurssien mukaan.
Kunnan nuorisotilojen vastuuhenkilöt/henkilökunta voivat pyytää poliisivierailuja samalla tavalla. Näissä tilaisuuksissa voidaan mennä sopivalla teemalla ja aiheella. Välttämättä mitään erityistä aihetta ei tarvitse olla. Poliisipartio voi tulla vierailulle nuorisotiloille kun sellaisesta sovitaan etukäteen.
Jos nuori on joutunut rikoksen kohteeksi, häntä voi rohkaista tulla poliisiasemalle tekemään asiasta rikosilmoitus. Mitä nuorempi henkilö on kyseessä, tarvitsee hän tukihenkilön mukaansa. Tämä henkilö on yleensä jompikumpi vanhemmista, mutta voi olla myös muu aikuinen.
Nuoren vanhemmat ja sosiaalitoimi kulkee nuorten rikosasioissa aktiivisesti rinnalla tutkinnan kestäessä ja sen jälkeen.
Poliisissa yhdyshenkilönä toimii tällä hetkellä vk Markku Myllymäki p.t. 0718748091, sähköposti markku.myllymaki@poliisi.fi