 Kuvassa kaikki Workshopiin osallistuneet. |
EU-rahoitteinen Workshop on aivan uusi toimintomuoto, joka kuuluu Grundtvig-hankkeisiin. Viisi koulutusta järjestävää organisaatiota sai rahoitusta tälle vuodelle ja Lempäälä-opisto on siis yksi niistä.
Koko Workshopin ideana oli opetella hyödyntämään rakennetun ympäristön ornamentiikkaa tekstiilien suunnittelussa. Jokainen osallistuja toi tullessaan kuvia omasta lähiympäristöstään. Näitä kuvia vaihdeltiin myös keskenään. Tavoitteena oli myös huomata yhteisiä eurooppalaisia piirteitä ja mallien muokkaamisen aikana jo huomasimme enemmän samankaltaisuuksia kuin eroavaisuuksia eri kansallisuuksien välillä. Kuvamateriaalia oli runsaasti käytössä, sillä osallistujia Workshopiin tuli kuudesta maasta: Turkista, Tsekeistä, Romaniasta, Saksasta, Latviasta ja Suomesta.
Malleja työstettiin kankaanmaaulaus,-painanta, konekirjonta ja käsinkirjontatekniikoin ja näiden erilaisin yhdistelmin. Kaikki nämä tekniikat olivat osallistujille vieraita, mutta ennakko-osaamista ei myöskään vaadittu.
Workshop herätti laajasti kiinnostuneita, sillä 108 halukasta jäi varalistalle.
Seuraavassa kuvasarjassa esitellään opiskelijoiden työt. Ensin on suunnittelun lähtökohtana ollut kuva ja sitten valmis työ.