Syksyn 2011 uutuuskursseihin kuului muun muassa valokuvia lasille-kurssi, jonka tavoitteena oli oppia työvaiheet, joilla valokuva saadaan siirrettyä lasin pintaan. Kuvissa on kurssilaisten töitä tältä kolmen illan pituiselta kurssilta. Kuvassa on valkoiselle opaalilasille siirretty kuva.
Kaarevat lasit pysyvät hyvin pystyssä. Värit ovat pääsääntöisesti seepian värisiä, kuten kuvan kahdessa työssä.
Työhön voidaan käyttä miltei mitä tahansa kuvaa: valokuvaa, piirrosta, runoa jne. mutta näitä voidaan myös vapaasti yhdistää.
Ainutlaatuinen ja hieman erilainen muisto häistä. Valmiit työt voivat olla esimerkiksi lautasia, valaisimia, reliefejä, niistä voi koota kollaaseja, koruja tai vain kehystää seinälle tauluksi.
Valittu kuva tai piirros tulostetaan tätä tekniikkaa varten kehitetylle kuvasiirtokalvolle. Kalvo siirretään lasille ja poltetaan kiinni 700 asteisessa uunissa. Tämän jälkeen lasia voidaan leikata tai muulla tavoin muotoilla. Jos työhön on käytetty sulatuslasia, sen päälle voidaan lisätä kirkasta tai värilasia, jotka sulatetaan yhteen 780 asteisessa uunissa.