Intranet     Palaute     Yhteystiedot    Sivukartta          Tulosta   
Neljän kirkon kierros
Vesilahden kirkko (kuva poimittu Vesilahden seurakunnan internet-sivuilta)

Neljän kirkon kierros toteutettiin kuntayhteistyönä lauantaina 22.10.2011. Kierroksen pontimena oli Euroopan rakennusperintöpäivien Kulttuurin reitit -vuositeema.

Bussilastillinen akaalaisia, lempääläisiä ja vesilahtelaisia tutustui päivän aikana sekä kirkkojen historiaan että alueen muihin vaiheisiin. Linja-autossa kuultiin kotiseutuneuvos Yrjö Punkarin monipuolisia ja kiinnostavia tarinoita matkan varren asutus- ja teollisuushistoriasta sekä paikkakuntien merkkihenkilöistä. Vesilahden kirkon esittelystä vastasi kirkkoherra Harri Henttinen, Lempäälässä ryhmää oli vastassa suntio Krista Lindqvist. Välillä poikettiin kahveilla Vaihmalan hovissa, sitten jatkettiin Sääksmäen kirkkoon, jonka esitteli kappalainen Juha Valkama. Kierros päättyyi Akaan kirkolle, jossa oli esittelijänä suntio Markku Laaksonen. Toijalassa päästiin näkemään myös pieni kirkkomuseo.

Kierroksen toteuttivat yhteistyössä Akaan sekä Lempäälän ja Vesilahden kulttuurikoordinaattorit.