 Toiminta-ajatus (klikkamalla kuvaa saat suurennoksen) |
Säijän koulu
Säijän Yhdystie 212
37530 Lempäälä
p. 040-1337219 (uusi puoli)
p. 040-1337218 (vanha puoli)
Rehtori Raili Huhtala
p. 050 383 9677
Säijän koulu sijaitsee Lempäälässä Pirkkalantien varressa 10 kilometrin päässä Lempäälän keskustasta. Matkaa Tampere- Pirkkalan kansainväliselle lentokentälle on vain kuusi kilometriä, joten kulkuyhteydet ovat hyvät!
Koulussa on kolme opettajaa ja kolme perusopetusryhmää ja oppilaita esikoululaisista kuudesluokkalaisiin. Lukuvuonna 2011-2012 koulussamme on 34 oppilasta. Avustajien ja keittiö-siivous-henkilökunnan kanssa koululla täyspäiväisesti työskentelevien aikuisten määrä on kuusi. Koululla järjestetään myös aamu- ja iltapäivätoimintaa sekä samassa rakennuksessa toimii kylän lasten perhepäivähoito.
Säijän koululla on vuoden 2007 alussa käyttöön otettu lisärakennus, jossa on liikuntasali, ruokala sekä osa luokkatiloista. 180 m² liikuntatila on iltaisin ja viikonloppuisin vilkkaassa harrastuskäytössä. Osa opetuksesta toimii vanhassa koulurakennuksessa.
Kehitämme koulun opetusta koko ajan enemmän Luontokoulun suuntaiseksi. Koulun piha on loistavasti kalustettu uuden rakennuksen myötä ja koulun piha sekä lähiympäristö tarjoavat oivan ympäristön luonnossa liikkumiselle. Oppilaan kehittelevät mielikuvituksensa mukaan puiden alle majoja ja meillä saa myös kiivetä puihin! Koulun Arboretum -tyyppisestä pihasta löytyy kotien myötävaikutuksella yli 40 puulajia opetustarkoitukseen.
Lähimetsään saimme tänä syksynä suunnistuskartan. Retkeilemme lisäksi Birgitan polulla ja syksyllä kävimme Seitsemisessä. Talviliikunnalle löytyvät ladut, luistinrata, rakennettu pulkkamäki sekä makkaranpaistopaikka!
Säijästä löytyy vielä eläintiloja tutustumista varten. Särkänniemen eläimet ovat meillä päin talvihoidossa! Pyhäjärven rannat ovat myös kohtalaisen lähellä. Meillä on pidetty kalakerhoa, käyty ongella ja verkkokalastusta on suunnitteilla.
Keväällä laitamme kasvimaan. Hoidamme pihaa lasten kanssa talkoilla ja olemme huomanneet, että työnteko on lapsillemme hyvin luontaista. Yhteistyötä vanhempien, kyläyhdistyksen ja nuorisoseuran kanssa teemme talkootoiminnassa kuten retkeilyssäkin.
Touhuamme Säijän koulun pihassa yhteisesti isojen ja pienten koululaisten ja päivähoitolasten kanssa. On hyvä kasvaa yhdessä ja tulla tutuiksi ja näin kiusaaminenkin vähenee. Jokaisella pienellä koululaisella on myös oma tukioppilaansa.
Tervetuloa Säijän kouluun opiskelemaan maaseutuluonnon keskelle!