EHKÄISEVÄN PÄIHDETYÖN TOIMINTAOHJELMA
PILVIRYHMÄ (18.11.2008)
Tiivistelmä suunnitelmasta
EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ ON MONIAMMATILLISTA YHTEISTYÖTÄ
Ehkäisevä päihdetyö on Lempäälässä sisältynyt tavalla tai toisella kaikkien hallinnonalojen ja toimintayksiköiden toimintaan. Pilviryhmä on huolehtinut moniammatillisen yhteistyön kehittämisestä erityisesti lapsiin ja nuoriin suuntautuvassa ehkäisevässä päihdetyössä.
Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma on uusittu tavoitteenaan tuoda esille eri tahojen toteuttama ehkäisevä päihdetyö, määritellä yhteistä toimintaa ja toimintaperiaatteita sekä kehittää Pilviryhmän roolia koordinaatiotehtävän hoitamisessa.
Lempäälässä järjestettävä ehkäisevä päihdetyö on laaja-alaista ja poikkihallinnollista yhteistyötä päihteettömyyden edistämiseksi sekä päihteiden tuomien haittojen vähentämiseksi.
Päihteet ymmärretään laajasti ja päihdeongelmien samankaltaisuuden huomioon ottaen myös toiminnalliset riippuvuudet, kuten peliriippuvuus, kuuluvat jatkossa ehkäisevän päihdetyön piiriin.
PERUSTIETOA PÄIHTEISTÄ KODEILLE, NUORILLE JA KASVATUSTYÖSSÄ MUKANA OLEVILLE
Kotien päihdekasvatus on tärkein päihdeongelmien ehkäisyn keino ja vanhemmat ovat lapsen ja nuoren tärkeimmät päihdekasvattajat. Kun päihteistä haluaa puhua tehokkaasti ja järkevästi, niistä pitää olla riittävästi perustietoa. Pilviryhmä ja lasten ja nuorten parissa toimivat tahot tukevat vanhempien kasvatustyötä antamalla riittävää perustietoa päihteistä.
Toiminnan tavoitteena on löytää yhteinen päihteettömyyttä tukeva ilmapiiri, asenne ja työote. Myös lasten, nuorten ja heidän perheidensä asenteisiin pyritään vaikuttamaan laajemmin päihteettömyyttä tukevan tiedotuksen ja toiminnan kautta. Tärkeää on, että lapset ja nuoret saavat kaikilta suunnilta saman viestin päihteettömyydestä.
PILVIRYHMÄ KOKOAA YHTEEN EHKÄISEVÄÄ PÄIHDETYÖTÄ TEKEVÄT TAHOT
Lempäälän Pilviryhmän tehtävänä on poikkihallinnollisena yhteistyönä kehittää ehkäisevää päihdetyötä ja tehostaa lasten ja nuorten kanssa toimivia verkostoja. Ehkäisevän päihdetyön määritelmä on laaja ja sen tekemiseen on paljon mahdollisuuksia. Toiminnan tehokkaaksi hoitamiseksi Pilviryhmä pyrkii asettamaan toimintakausittain painopisteet, joihin kulloinkin keskitytään.
Pilviryhmän toiminnan osa-alueita ovat ehkäisevän päihdetyön koordinointi ja yhteistyö, kotien päihdekasvatuksen tukeminen, koulujen päihdekasvatuksen tukeminen ja nuorten päihteettömän vapaa-ajanvieton tukeminen. Toiminnan erityisenä kohderyhmänä ovat 13-17 –vuotiaat nuoret, mutta toimintaa suuntautuu myös alle 13 -vuotiaisiin, nuoriin aikuisiin ja perheisiin.
Pilviryhmässä ovat edustettuna ehkäisevän päihdetyön yhdyshenkilö, koulut ja oppilashuolto, sosiaali- ja terveyspalvelut, nuorisopalvelut, Monitoimikeskus, seurakunta, poliisi ja järjestöt (tällä hetkellä Terveys ry:n edustaja). Lisäksi toimintaan osallistuvat tarvittaessa ja kutsuttuina elinkeinoelämän ja muiden toimijoiden ja projektien edustajat (esim. nuorisovaltuusto, urheiluseurat, nuorisoyhdistykset, MLL;n paikallisosasto, SPR:n paikallisosasto).
Pilviryhmän toimintakausi on koulujen lukuvuosi, mutta puheenjohtaja valitaan kalenterivuosittain jatkuvuuden turvaamiseksi. Vuonna 2008 Pilviryhmän puheenjohtaja on oppilaanohjaaja Jorma Kunnas Hakkarin koulusta.
ELÄMYKSELLINEN PÄIHDEPUTKI VUOSITTAINEN SUURI PONNISTUS
Pilviryhmän toiminnan osa-alueita ovat ehkäisevän päihdetyön koordinointi ja yhteistyö, kotien päihdekasvatuksen tukeminen, koulujen päihdekasvatuksen tukeminen ja nuorten päihteettömän vapaa-ajanvieton tukeminen.
Toimintansa kautta Pilviryhmä suunnittelee ja koordinoi Lempäälässä tehtävää ehkäisevää päihdetyötä. Kokousasioiden ja tarvittaessa järjestettävän koulutuksen kautta nuorten kanssa työskentelevät ovat tietoisia päihteiden käytön tunnusmerkeistä ja nykyisestä tilanteesta Lempäälässä. Päihteettömien tapahtumien avulla tarjotaan nuorille turvallinen vaihtoehto osallistua tilaisuuksiin. Vuosittaisena suurtapahtumana on ollut Selvä Perjantai.
Päihdeputki on kaikkien ehkäisevässä päihdetyössä olevien vuosittainen suurponnistus. Elämyksellinen päihdeputki on 8-luokkalaisille suunnattu rata, jonka avulla havainnollistetaan päihteiden käyttöä ja siihen liittyviä ilmiöitä. Päihdeputki toteutetaan vuosittain huhtikuun lopulla kouluilla järjestettävän päihdeviikon yhteydessä.