Lempäälän keskustan osayleiskaavatyössä määritellään Lempäälän keskustan tulevaisuuden maankäyttöratkaisut. Kaavatyössä tehtävien valintojen myötä luodaan linjaukset keskustan kehittämiseksi.
Keskustan osayleiskaavan ensisijaisena tavoitteena on löytää kaavalliset periaatteet yli 30 000 asukkaan kunnan keskuksen kehittämiselle vetovoimaisena kaupallisen, kulttuurisen ja sosiaalisen elämän keskuksena. Kaavalla mahdollistetaan keskustan palvelujen kehittäminen eli alueen nykyisille ja tuleville asukkaille monipuoliset niin kaupalliset kuin kunnalliset palvelut. Kaavalla varmistetaan keskustan liikenteen, mukaan lukien joukkoliikenne ja kevytliikenne, sujuva toiminta. Yhtenä tärkeänä tavoitteena on lisätä asumista Lempäälän aseman lähivaikutusalueella.
Tiivistäen yleiskaavatyössä etsitään ratkaisuja kuntakeskuksen tuleviin rakentamistarpeisiin. Valmistuttuaan osayleiskaava määrittää pitkälti yhdyskuntarakenteen investoinnit ja käyttökustannukset seuraaviksi 5-30 vuodeksi. Siten onnistunut osayleiskaavatyö on sekä kunnan kehityksen että kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta ensiarvoisen tärkeää.
Osayleiskaavan aikataulu
Osayleiskaavatyön tavoite- ja valmisteluvaihe kestää kevääseen 2009, kaavaluonnoksien valmistelu etenee syksyyn 2009, jolloin kaavaluonnos tulee nähtäville ja järjestetään kuulemistilaisuudet. Suunnitelmien mukaan kaavan on tarkoitus olla valmiina 2011. Lempäälän kunnanvaltuusto hyväksyi osayleiskaavan muutoksen 7.9.2011.