Monitoimikeskus tarjoaa työttömille kuntalaisille työnteon mahdollisuuden. Työ on joko työharjoittelua (alle 25 vuotiaat), työkokeilua tai kuntouttavaa työtoimintaa (vajaakuntoiset työttömät). Työjaksot vaihtelevat kuukaudesta puoleen vuoteen. Työ voi tapahtua joillakin osastoistamme: rakennus, kuljetus, puuverstas, metalliverstas, autoverstas, kahvila ja siivousyksikkö tai videopaja. Lisäksi ohjaamme nuoria työttömiä sekä kuntouttavan työtoiminnan asiakkaita muihin kunnan yksiköihin, esimerkiksi kouluihin ja päiväkoteihin.
Monitoimikeskuksen tavoite on tarjota edullisia palveluja kuntalaisille. Tilaustöitä tehdään pääasiassa kunnan muille yksiköille - esim. piharakenteita ja kalusteita päiväkodeille, huoneisto remontteja, kuljetuspalveluita ruokahuollolle jne. Keskittymällä pääosin kunnan sisäisten palvelujen tuotantoon vältämme vaarantamasta lempääläisten yritysten toimintaa väärällä hintakilpailulla.
Kolmantena tavoitteenamme onkin tukea alueen PKT- yrityksiä tarjoamalla heille edullisesti resurssejamme (työvoimaa, asiantuntija-apua,) tuotekehitykseen ja tuotannon pullonkauloihin. Haluamme tukea uusien työpaikkojen syntyä Lempäälään.
|
|