400 asukkaan Säijä on Lempäälän maatalousvaltaisin kylä, jonka asukkaat arvostavat upeaa maaseutumaista, rauhallista ja maltillisesti kasvavaa asuinympäristöä. Useat säijäläiset työskentelevät Tampereella ja sen ympäryskunnissa.
Lapsiystävällinen ympäristö ja hyvät yhteydet keskuksiin tekevät kylästä myös halutun omakoti- ja loma-asuntoalueen. Säijän koulu saneerattiin vuonna 2007 ja lisäksi rakennettiin uusi uljas koulurakennus, jossa on mm. 180 neliömetrin suuruinen liikuntasali koululaisia ja iltakäyttäjiä varten.
Säijästä on vain viiden minuutin matka kansainväliselle Pirkkalan lentokentälle (yhteydet mm. Tukholmaan, Lontooseen, Milanoon, Malagaa, Kaunasiin, Edinbourghiin, Frankfurtiin -am Main, Bremeniin, Dubliniin, Riikaan, Kööpenhaminaan) ja vartissa pääset jo Pirkkalan ja Tampereen suuriin liikekeskuksiin. Tampereen läntinen ohitustie valmistutui syksyllä 2009, yhteydet vain nopeutuivat ja helpottuivat.
Säijässä toimiva maatalous (enää kaksi lypsytilaa, enemmän metsä- ja viljelytaloutta), vesistöjen läheisyys ja eri aikakausilta oleva rakennuskanta muodostavat toimivan kokonaisuuden. Typynrannassa - siis Pyhäjärven rannassa - on ihanteelliset mahdollisuudet kesäisen uimapäivän viettoon, retkeilyyn ja veneilyyn. Säijän kyläyhdistys palkittiin vuonna 1994 Häme kauniiksi ja toimivaksi –kampanjan kunniakirjalla. Parasta Säijässä on hyvä kylähenki ja mukavat ihmiset.
Kohteita Säijästä tästä.