Mattilan kyläyhdistys ry
Kyläyhdistys toimii Mattilassa aktiivisesti ja rakentavasti kylää kehittäen. Kyläyhdistystoiminta ja kyläläisten välinen yhteistyö näytti voimansa heti ensi metreillään, kun 1980-luvun alussa lakkautusuhan alla ollut koulun pelastaminen yhdisti kyläläiset ja yhdistys perustettiin turvaamaan koulun jatkuminen. Kyläyhdistys onnistui saamaan aikaiseksi tonttimyynnin ja uusien asukkaiden myötä oppilasmäärä lähti nousuun. Tämän jälkeen kyläläisten välisen yhteistyön ja kyläyhdistyksen työn tuloksia ovat mm. Mattila-torni ja katuvalaistuksen saaminen Pyhällöntielle. Tulevaisuudessa yhteisiä tavoitteita ovat mm. Pyhällöntien turvallisuuden parantaminen, asfaltoinnin jatkaminen Maasaarentielle asti ja kevyen liikenteen väylän saaminen Hulaudentieltä keskustaan. Nykyisten yhteisten alueiden kunnostaminen ja kunnossa pitäminen ovat myös aina ajankohtaisia tehtäviä. Mattilassa toimii myös Mattilan Nuorisoseura ry, joka järjestää erilaisia retkiä ja tapahtumia sekä tekee yhteistyötä kyläyhdistyksen kanssa. Mattilan kyläsuunnitelma on valmistunut vuonna 2004.
Aktiivinen kylätoiminta on huomattu myös omien rajojen ulkopuolella, sillä Mattila on saanut Hämeen Heimoliiton kunniamaininnat ansiokkaasta ja aktiivisesta toiminnasta kylän asukkaiden toimintojen ja viihtyisyyden hyväksi vuosina 1993 ja 1995. Lisäksi ansiokkaasta luonnon- ja ympäristönsuojelutyöstä Mattila palkittiin Ympäristöpalkinnolla vuonna 1991. Kyläyhdistys myy julkaisemaansa ja Riitta Mäkisen toimittamaa Mattilan luonnosta, historiasta ja asukkaista kertovaa "Mattila, kyläkunta väylien varrella" –teosta.
Mattilan Pilke -kylälehti ilmestyy säännöllisesti neljä kertaa vuodessa ja lisäksi erityisistä tapahtumista tiedottava Pilkahdus-lehti ilmestyy aina tarvittaessa. Pilke on monipuolinen tiedotuskanava antaen tietoa mm. kylän historiasta, kyläyhdistyksen toiminnasta, tulevista tapahtumista ja vuokrattavista laitteista. Tapahtumista ja ajankohtaisista asioista tiedotetaan myös kylän ilmoitustauluilla.