Palvelut ja harrastusmahdollisuudet
Kauppaa Lastusissa ei ole, mutta monenlaista muuta yritystoimintaa on. Kylällä on saha, koneistamo, kauppapuutarha, puutarhamullan tuottaja, huoltoasema ja mm. kaksi autokorjaamoa. Kaivinkoneen tai esimerkiksi traktorityön tarpeeseen pystyy kylän oma yrittäjä vastaamaan ja myös maatilojen suoramyyntiä kannattaa hyödyntää. Kirjastoauto kiertää aikataulunsa mukaisesti.
Koululla on mahdollisuus järjestää monenlaista harrastustoimintaa ja mm. aikuisten jumppapiiri on saavuttanut suosiota. Koululla on myös kenttä, jossa pelataan kesällä jalkapalloa ja talvella jääkiekkoa.
Perinteisten lenkkeilyn ja luonnossa liikkumisen lisäksi Lastusten sijainnin yksi etu on kohtuullinen automatka lähes kaikkien harrastusmahdollisuuksien ääreen. Lastusten koulun ja Innilän hiihtomajan välillä on kunnan ylläpitämä hiihtolatu, jonka sanotaan olevan maisemiltaan Lempäälän paras.